Luvassa rankka Toukokuunajo

Kuva
Marko Vihriä
Enduron SM-sarja jatkuu helatorstaina Orimattilassa, jossa kaasutellaan perinteinen Toukokuunajo. Luvassa on raskas kilpailu, jossa ajetaan runsaasti maastosiirtymää. Ohessa kilpailun reittiselostus.

Toukokuunajo ajetaan muutaman vuoden tauon jälkeen Myrskylän perinteisissä ja vaihtelevissa enduromaastoissa. Osa reitistä kulkee Pukkilan ja Orimattilan kuntien alueella. Kilpailukeskuksena toimii Kiparkatin tanssilava osoitteessa Porvoontie 101, Myrskylä. Kilpailun ensimmäinen maastokoe sijaitsee kilpailukeskuksen välittömässä läheisyydessä, jolloin huoltohenkilöstökin pääsee mukavasti katselemaan tositoimia.

Reitti koostuu kahdesta osiosta ("etelä" ja "pohjoinen"). Osioiden välillä käydään huollossa kilpailukeskuksessa. Eteläosiolla on kaksi maastokoetta ja myös siirtymät ajetaan pääosin maastossa. Pohjoisosiolla on kolme maastokoetta ja siirtymillä on pyritty käyttämään soveltuvia hiekka- ja metsäautoteitä asfalttiteiden sijaan.

Kokonaisen kierroksen pituus on n. 80 km. A-, B- ja V40-luokat ajavat kaksi kierrosta ja muut luokat yhden kierroksen.
Kilpailun lähdön jälkeen ajetaan lyhyt mutta tekninen maastosiirtymä kilpailukeskuksen välittömässä läheisyydessä. Ensimmäisen maastokokeen lähtö sijaitsee samassa osoitteessa kuin kilpailukeskus, mutta
Porvoontien toisella puolella.

MK1 - KIPARKATTI
Yleisömaastokoe, pituus 4 km. Lähtö Porvoontie 101, Myrskylä. Maali Koskenkyläntie 53, Myrskylä.
Alussa vaihtelevaa uutta ja vanhaa polkua hiekkaharjumaastossa. Lyhyt osio soramontulla, josta edelleen vaihtelevaa polkua vauhdikkaaseen harjunousuun, jossa sijaitsee maastokokeen paras katselupaikka.

Tämän jälkeen lyhyt mutta haastava kivikko-osuus ja sen jälkeen sorakuopan reunamia seuraillen alamäkeen. Edelleen vaihtelevaa polkua, jonka jälkeen pellon ylitys ja tekninen kallionousu. Lopuksi kalliopohjaista polkua ja vanhaa traktorinuraa maastokokeen maaliin.

Parhaat katselupaikat harjunousulla, johon kävelymatkaa kilpailukeskuksesta n. 400 m. Myös lähdön läheisyydessä hyviä katselupaikkoja, joista näkee kilpailijat useampaan kertaan. HUOM! Maalin yhteydessä
ei paikoitustilaa.

Siirtymä MK1 - MK2
Maastokokeen maalin jälkeen ylitetään asfalttitie ja ajetaan pääasiassa metsäpolkuja pitkin Hallilaan. Tämän jälkeen ajetaan asfalttitietä n. 3 km Uudellesillalle ja käydään jälleen maastossa. Sitten ajetaan reilu kilometri hiekkatietä länteen kohti Pakilaa MK2 lähtöön.

MK2 - PAKILA
Maastokokeen pituus 4 km. Lähtö Kirjamusantie 260, Myrskylä. Maali Porvoontie 562, Myrskylä.

Aluksi nopeaa metsätietä, joka kapenee ja muuttuu metsäpoluksi. Seuraavaksi metsälammen rantaa seuraillen jouheata polkua hakkuuaukealle ja tämän reunaa pitkin tienpohjalle. Nopeaa, levenevää tietä ja lopuksi kalliopohjaista polkua ja vanhan sähkölinjan pohjaa maastokokeen maaliin.

Parhaat katselupaikat maalin läheisyydessä oleva tekninen alamäki (200 m maalista) ja sitä edeltävä kallionousu (400m maalista). Rajoitetusti paikoitustilaa Porvoontien toisella puolella 100 m MKn maalista
Myrskylän keskustan suuntaan.

Siirtymä MK2 – Kiparkatti
Maastokokeen maalin jälkeen ajetaan 100 m asfalttitietä ja ylitetään se. Tämän jälkeen ajetaan reilu kilometri vaihtelevaa maastosiirtymää, käväistään asfalttitiellä ja siirrytään metsäautotielle. Seuraavaksi ajetaan metsäautoteitä pitkin kohti Kiparkatin välihuoltoa. HUOM! Reitti yhtyy pohjoisosion siirtymään,
joten loppuosuus molempia osioita ajetaan samaa reittiä pitkin kohti kilpailukeskusta. Siirtymän lopussa n. kilometri asfalttitietä ennen saapumista Kiparkattiin.

Siirtymä Kiparkatti – MK3
Osioiden välisestä huollosta lähdetään asfalttitietä Myrskylän suuntaan ja edelleen n. 4 km kohti Orimattilaa. Tämän jälkeen ajetaan lyhyt maasto-osuus ja jatketaan metsäautoteitä pitkin kohti Hevonojaa. Siirtymän lopussa reitti kulkee edestakaisin samaa asfalttitieosuutta sekä ennen että jälkeen
maastokokeen.

MK3 - HEVONOJA
Maastokokeen pituus 5 km. Lähtö Artjärventie 447, Myrskylä. Maali Artjärventie 465, Myrskylä.

Aluksi vaihtelevaa polkua ja metsäkoneen uraa. Vaihtelevan rinnemaaston jälkeen käväistään hiekkakuopalla, jonka jälkeen siirrytään jouhevalle polulle. Polku muuttuu teknisemmäksi ja kiertää takaisin samalle hiekkakuopalle, jossa jo aiemmin poikettiin. Lopuksi ajetaan kalliopohjaista polkua, jolla sekä
vauhdikkaat ja teknisemmät osuudet vaihtelevat, maastokokeen maaliin.

Parhaat katselupaikat hiekkamontulla, jossa näkee kilpailijat kahteen kertaan sekä maalin läheisyydessä olevalla teknisellä kallio-osuudella. HUOM! Lähdön ja maalin yhteydessä ei paikoitustilaa.

Siirtymä MK3 – MK4
Siirtymän alussa reitti kulkee edestakaisin samaa asfalttitieosuutta sekä ennen että jälkeen maastokokeen. Tämän jälkeen ajetaan Riihiojan suuntaan hiekkatietä MK4 lähtöön. Tällä siirtymällä ei ole maasto-osuuksia. Siirtymän lopussa reitti kulkee edestakaisin samaa hiekkatieosuutta sekä ennen että jälkeen maastokokeen.

MK 4 - RIIHIOJA
Maastokokeen pituus 4 km. Lähtö ja maali Riihiojantie 274, Orimattila.

Viimevuotisesta Toukokuunajosta tuttu maastokoe, ainoastaan maalin sijaintia on hiukan muutettu viime vuodesta. Teknistä ja kivikkoista metsätraktorin uraa maustettuna muutamalla haastavalla nousulla.

Parhaat katselupaikat lähdön läheisyydessä olevassa ylämäessä, josta kilpailijat näkyvät lisäksi myös myöhemmin uudelleen. HUOM! Älä tuki lähtöön ja maaliin johtavaa tieosuutta.

Siirtymä MK4 – MK5
Siirtymän alussa reitti kulkee edestakaisin samaa hiekkatieosuutta sekä ennen että jälkeen maastokokeen. Tämän jälkeen Pakaan suuntaan hiekkatietä ja asfalttitien ylitse. Edelleen hiekkatietä Kylmäsuolle MK5 lähtöön. Tällä siirtymällä ei ole maasto-osuuksia.

MK 5 - PAAVOLA
Maastokokeen pituus 8 km. Lähtö Haravasuontie 97, Myrskylä (tästä peltotietä etelään n. 300 m). Maali Myrskyläntie 820, Pukkila (tästä metsätietä koilliseen n. 600 m).

Alussa nopeaa pelto- ja metsätietä, joka kapenee ja muuttuu teknisemmäksi. Lähteiden takia ajouralla on kosteaa kuivallakin kelillä, mutta ei kuitenkaan upotuspaikkoja. Tämän jälkeen erittäin nopeaa tietä, josta siirrytään kalliopohjaiselle vanhalle ajouralle. Seuraavaksi siirrytään Kanteleen endurokilpailuista ja Sikalenkeiltä tutulle reitille. Vaihtelevaa ja paikoin kivikkoista ja kulunutta polkua maastokokeen maaliin.

Parhaat katselupaikat nopean tieosuuden molemmin puolin. Välille pääsee kohdasta Paavolantie 651. HUOM! Maastokokeen lähdössä ja maalissa ei ole paikoitusmahdollisuutta.

Siirtymä MK5 - Kiparkatti
Aluksi hiekkatietä ja sen jälkeen vajaa kilometri asfalttitietä Myrskylän suuntaan. Tämän jälkeen hiekkatietä ja metsäautotietä kohti Kiparkattia. HUOM! Reitti yhtyy eteläosion siirtymään, joten loppuosuus molempia
osioita ajetaan samaa reittiä pitkin kohti kilpailukeskusta. Siirtymän lopussa n. kilometri asfalttitietä ennen saapumista Kiparkattiin.

MAASTOKOKEIDEN OSOITTEET:

MK1/MK6 - Kiparkatti
Lähtö Porvoontie 101, Myrskylä
Maali Koskenkyläntie 53, Myrskylä

MK2/MK7 - Pakila
Lähtö Kirjamusantie 260, Myrskylä
Maali Porvoontie 562, Myrskylä

MK3/MK8 - Hevonoja
Lähtö Artjärventie 447, Myrskylä
Maali Artjärventie 465, Myrskylä

MK4/MK9 - Riihioja
Lähtö Riihiojantie 274, Orimattila
Maali Riihiojantie 274, Orimattila

MK5/MK10 - Paavola
Lähtö Haravasuontie 97, Myrskylä (tästä peltotietä etelään n. 300 m)
Maali Myrskyläntie 820, Pukkila (tästä metsätietä koilliseen n. 600 m)

Kilpailun reittikartta