Loppu lähenee Sixillä

Josep Garcia oli jälleen päivän nopein kuljettaja.
Kuva
Future7media
Sixin viides kisapäivä saatiin Italiassa päätökseen ilman suurempia yllätyksiä.

Sixin viides päivä käynnistyi hieman erilaisissa merkeissä, kun aamun ensimmäinen maastokoe peruttiin pölyn vuoksi. Erikoiseksi asian teki se, että aamulla peruttu maastokoe ajettiin kuitenkin tämän päivän viimeisenä pätkänä, eikä siellä ollut kuljettajien mielestä normaalia enempää pölyä. Näin ollen tänäänkin kilpailussa ajettiin viisi maastokoetta ja ajoaikaa niillä kärjelle kertyi vajaat 50 minuuttia.

Yleiskilpailussa Josep Garcia otti tänään omansa, eikä antanut muiden yllättää häntä. Espanjalaisen voittomarginaali toiseksi ajaneeseen Italian Andrea Veronaan oli 18 sekuntia. Mahtavaa viikkoa ajava Mikael Persson oli päivän kolmas, jääden 44 sekuntia päivävoitosta. Viides kisapäivä oli amerikkalaisille paras, sillä Taylor Robert oli päivän neljäs ja heidän nuorten joukkueen Dante Oliveira viides. Hermanni Haljala jatkoi hyviä suorituksia ja oli yleiskilpailun 30. jääden kärjestä 2.30. Eemil Pohjola ajoi myös viikon parhaan päivänsä ja oli 39. Pohjolan ero kärkeen oli 3.04. Samuli Puhakainen onnistui myös hyvin ja oli 45. (+3.51), Roni Salin oli 50. (+4.08), Eetu Puhakainen sijoitus oli 56. (+4.40) ja Pyry Juupaluoma oli puolestaan 79. (+5.46).

Maajoukkueissa Italian mestaruus on enää sinettiä vaille valmis, kun heidän eronsa on toisena olevaan Espanjaan jo yli viisi minuuttia. USA vankisti asemiaan kolmantena, mutta he ovat jo yli kolmen minuutin päässä Espanjasta. Ruotsi jatkaa neljäntenä, mutta hieman vajaan kolmen minuutin ero USA:n tarkoittaa sitä, että ajamalla Ruotsin mitali jää haaveeksi. Portugali on kilpailussa viides. Viidentenä ennen tätä päivää ollut Ranska koki kovia, kun Theo Espinasse ja Hugo Blanjoue joutuivat keskeyttämään. Suomi nousi päivän aikana sijalle 10.

- Sykkeet ei vaan nouse, enkä saa itsestäni kaikkea irti. Edellisessä SM-kisassa olo oli ihan hyvä, kun söin silloin juuri antibioottikuuria ja se auttoi yskään. Kuurin jälkeen yskä palasi jälleen ja kävin hakemassa uuden kuurin, ennen kuin lähdin tänne. Nyt tuntuu, ettei antibiootit auta yskään lainkaan. Tänäänkin maksimisykkeeni oli koko päivän aikana 152. Keskimäärin sykkeet pyörimät 100 – 130 välillä. Ei minulla normaalistikaan hirvittävän korkealle syke nouse, mutta kyllä maksimisykkeeni on sentään yli 180. Iltaisin on sellainen olo, ettei olisi edes ajanut, kun ei ole väsynyt normaalilla tavalla. Toki tämä on varmaan helpoin Sixi minkä olen ajanut, mutta silti, harmitteli joukkueemme Eemil Pohjola.

Nuorissa Italia on ottamassa myös mestaruutta, eron Ranskaan ollessa jo yli seitsemän minuuttia. Ruotsi on kilpailussa kolmantena, 2.28 Ranskasta. Eilisen jälkeen neljäntenä ollut USA putosi tuloksissa kauas taakse, kun eilen loukkaantunut Austin Walton ei tänään enää pystynyt starttaamaan kisaan. Chile nousi neljänneksi, mutta he ovat jo huimat 49 minuuttia Italian takana. Tsekki on kilpailussa viides. Suomi on kilpailussa viimeisenä.

Naisissa tilanne on ennallaan ja USA matkaa kohti mestaruutta lähes 14 minuutin erolla Iso-Britanniaan. Espanjan on kolmantena ja he ovat vain 1.13 brittien takana, joten hopeasta saatetaan nähdä pieni taistelu. Portugali on neljäs ja Ranska viides.

Alla tulokset.