Ljunggren November Kåsanin johdossa päiväosuuden jälkeen

Kuva
Joakim Ljunggrenin tiedotus
Ruotsin legendaarisimman enduro-kilpailun November Kåsanin päiväosuus on ajettu Eskilstunassa.

Aurinkoisessa pakkassäässä ajetun päivän jälkeen Kåsanin johdossa kaasuttaa Joakim Ljunggren. Ljunggrenin ero toisena ajavaan Niklas Perssoniin on vain 12 sekuntia ja kaksikko onkin vaihdellut johtopaikkaa päivän mittaan. Kolmantena kilpailussa ennen yö-osuutta on Martin Larsson jo yli kuusi minuuttia kärjestä jääneenä. Kilpailu sai varsin dramaattisia käänteitä jo päivän toisella erikoiskokeella, kun viime vuoden voittaja Albin Elowson kolaroi toisen kilpailijan kanssa ja loukkasi kyynärpäätään. Onnettomuuden seurauksena Elowson joutui keskeyttämään.

Veteraaniluokan kärjessä ajaa yksi kilpailun seuratuimmista kuljettajista, 7-kertainen maailmanmestari Anders Eriksson. Yleiskilpailussa Erikssonin sijoitus päiväosuuden jälkeen on 13. Juniori-luokkaa johtaa Marcus Adielsson ja naisten luokan kärjessä ajaa Hanna Berzelius. Suomalaiskuljettajia ei tämän vuoden Kåsanilla ole mukana.

Reitillä on kaikkiaan neljä eri erikoiskoetta ja päiväosuudella ensimmäinen erikoiskoe ajettiin kahteen kertaan. Erikoiskoeaikaa kärjelle tuli n. 2h 45 min. Yö-osuus sisältää yhdeksän erikoiskoetta ja se starttaa Ruotsin aikaa klo 17. Ensimmäisiä kuljettajia odotellaan maaliin n. klo 3 aamuyöstä.