Limingassa monttuprojekti

Teksti
Kuva ei liity tapaukseen. Kuva ei liity tapaukseen.
Kuva
Marko Vihriä
Iltalehti uutisoi tapahtumaketjusta, jossa 14-vuotias mopopoika ryhtyi sanoista tekoihin ja nyt luvallisen ajopaikan saaminen näyttää toteutuvan.

Iltalehti kertoo uutisessaan seuraavasti: Limingassa on osoitettu kansalaisaktiivisuutta, kun paikallinen 14-vuotias otti yhteyttä kunnanjohtaja Pekka Rajalaan. Nuorukaisen mielessä oli selvä kunnan kehityskohde: Liminkaan tarvitaan monttu, jossa ajaa crossipyörillä.

Uutisen perusteella täytyy sanoa, että hienoa tekemisen meininkiä sekä aloitteelliselta nuorelta mieheltä että kunnanjohtajalta. Osoittamalla luvallinen paikka ajamiselle kunta tukee nuorisotoimintaa ja tekeminen pysyy järjestäytyneempänä. Jos Limingassa mopopoikien ajoinnostus riittää, voi luavlliselle montulle syntyä nopeastikin mielekäs rata ja pikkuhiljaa vireää harrastustoimintaa. Hienoa.

Iltalehti jatkaa uutisessaan:

Rajala kertoo, että puhelu tuli keskiviikkona.

- Nuori mies soitti ja kysyi, saako vanhalla kaatopaikalla käydä ajelemassa. Hän otti suoraan kylänpäällikköön yhteyttä, Rajala hymistelee.

Rajala jatkoi keskustelua nuorukaisen kanssa Whatsappissa. Tämä oli ottanut täydellisen paikan lisäksi selvää siitä, kuka vanhan kaatopaikan tontin omistaa.

Crossipaikasta haaveilevan nuoren omatoimisuus palkittiin. Rajala kertoo, että ensi viikon maanantaille on paikalliselle nuorisotalolle sovittu tapaaminen, jossa montun suunnittelu aloitetaan.

Iltalehden uutinen kokonaisuudessaan TÄSTÄ