Lehtisen ura loppui
Urallaan useita Suomen mestaruuksia voittanut Teemu Lehtinen lopetti uransa tähän kauteen. Päätös lopettamisesta ei ollut helppo.
- Asiaa on mietitty todella pitkään ja päätös oli vaikea. Tosiasia on kuitenkin se, että rakastan lajia ja siitä on vaikea päästää irti, Lehtinen kertoo.
Päätöksen taustalla on kuitenkin järkiperäiset syyt.
- Kilpatasolla ajamiseen menee kaikki aika ja kaikki rahat, eikä touhusta ole valitettavasti mahdollisuutta saada Suomessa ajamalla ammattia. Olen käynyt myös ulkomailla ajamassa ja todennut, että pärjääminen siellä vaatii todella paljon enemmän. Nyt keskitytään elämässä kaikkeen muuhun, kuten työn tekoon ja jossain vaiheessa oman asunnon hankkimiseen, armeijasta vajaan viikon kuluttua pois pääsevä Lehtinen kertoi.
Monet lajin lopettavat jatkavat harrastamista ainakin jollain tasolla, mutta Lehtinen ei näin tule tekemään.
- Pyörät ovat myynnissä ja kuljetusauto on jo myyty. Tällä hetkellä on ainakin sellainen ole, että en tule lajia aivan lähitulevaisuudessa harrastamaan. Eihän sitä koskaan toki tiedä, jos sitä jonain päivän Joonaksen (veli) kanssa lähdetään ajamaan,Lehtinen päätti.
Xracing