Latvian MXGP: Kylmää kyytiä EMX125-luokan toisessa erässä
Lähtömutkaan saavuttaessa Emil Weckman oli joukon häntäpäässä, mutta nousi ensimmäisellä kierroksella jo sijalle 17. Sipoolaisnuorukaisen muutamat kierrokset erän alkupuolella olivat kuitenkin varsin epätasaiset ja hän putosi sijalle 21. Erän puolivälissä Weckman löysi tasaisen rytmin, mutta valitettavasti vauhti ei riittänyt sijoituksen parantamiseen. Viimeisellä kierroksella Mattio Puccinelli kaatui ja Weckman nousi sijalle 20 ja näin ollen tienasi yhden EM-pisteen.
Uransa ensimmäistä EMX125 osakilpailua ajanut Mauno Nieminen oli lähdön jälkeen sijalla 35 ja putosi muutaman ensimmäisen kierroksen aikana sijalle 37. Vähitellen ilmeisesti jännitys helpotti ja Nieminen nousi muutaman sijan ennen kuin erän loppua kohden vauhti jälleen hiipui. Ruutulipullla Husqvarna kuljettaja oli sijalla 34.
Matias Vestarinen aloitti erän sijalla 32 ja nousi muutaman sijan ennen kuin kaatuminen pudotti imatralaisnuorukaisen erän viimeiseksi. Vesterinen ei saanut enää vauhtia päälle kaatumisen jälkeen ja oli maalissa sijalla 38.
Kisan voitti Ranskan Brian Moreau, toinen oli Espanjan Sergi Notario ja kolmas Tanskan Mikkel Haarup. Moreau johtaa sarjaa ennen Haarupia.
Suomalaisjunioreilla on nyt kolme viikkoa aikaa kaivaa puuttuvaa nopeutta ennen kuun lopussa Ranskan Erneen kovapintaisella radalla ajettavaa EMX125-luokan kolmatta osakilpailua.