Lähes 260 kuljettajaa viikonloppuna Vantaalle
259 kuljettajaa on ilmoittautunut viikonlopun kilpailuihin Vantaalle, jossa kaasutellaan kaksi pitkää päivää motocrossia. Päähuomio kohdistuu luonnollisesti MX85-luokan SM-taistoon, joka ajetaan sunnuntaina. Kyseessä on kauden neljäs SM-osakilpailu.
Järjestävän seuran, Etelä-Suomen Moottorikerhon, Elias Villanen saapuu kotikilpailuunsa SM-sarjan kärkipaikalta. Toisena sarjassa on Vantaan Moottorikerhon Sami Oinonen, joka voitti kauden edellisessä kilpailussa Imatralla molemmat erät. Eroa kaksikolla on vain viisi pistettä, joten mestaruustaistelu käy kuumana. Hyvinkään Moottorikerhon Taavi Arkonsuo on sarjassa kolmantena, mutta Arkonsuo on jo 32 pisteen päässä Villasesta. Näin ollen mestaruustaistelu käydään ainakin tällä hetkellä Villasen ja Oinosen välillä.
Lauantaina Vantaalla nähdään kansallisia luokkia ja samalla testataan uutta formaattia, jossa juniorikuljettajat ajavat aamupäivällä ja TOP250-luokat iltapäivällä. Junioreiden aika-ajot käynnistyvät aamulla noin klo 9, ja ensimmäiset kisaerät noin klo 10. Aikuisharrastajat pääsevät radalle puolestaan klo 14. Iltapäivällä radalla nähdään muun muassa MX2-luokan SM-sarjaa johtava Matias Miettinen.
85-kuutioisten SM-luokan lisäksi sunnuntaina radalla nähdään MX50- ja MX65-luokkien liigakilpailut sekä MX125- ja MX Open -luokkien kansalliset kilpailut. Näiden lisäksi luvassa on myös MX50-luokan näytösajo.
Alla viikonlopun aikataulu.