Kytösestä tuplamestari

Teksti
Roni Kytönen juhli Heinolassa kahta mestaruutta.
Kuva
Henri Salminen
Roni Kytönen teki sen mitä odotettiinkin ja varmisti niin yleis- kuin luokankin Euroopan mestaruudet Heinolassa. Myös Eemil Pohjola varmisti luokkansa Euroopan mestaruuden.

Toinen kilpailupäivä Heinolassa valkeni kauniin aurinkoisena, eikä edellisen päivän sateista ollut tietoakaan. Toki maastokokeet olivat liukkaita, mutta eipä ainakaan pöly kiusannut. Ensimmäinen kierros käynnistyi Roni Kytösen tahdissa, mutta jo toisella maastokokeella jämsäläinen lipsahti nurin ja hukkasi parikymmentä sekuntia. Tuo lipsahdus ei kuitenkaan suomalaisilta kärkipaikkaa vienyt, sillä toisen maastokokeen jälkeen kisaa johti Antti Hänninen. Kun ensimmäinen kierros oli ajettu, Hänninen johti kisaa, mutta erot kärjessä olivat minimaalisia. Hännisen niskaan puhalsi vajaan kahden sekunnin päässä Albin Norrbin. Kolmantena oli avauspäivän voittaja Jed Etchells, vain viisi sekunnin sadasosaa kakkospaikasta.

Toisella kierroksella Antti Hännisen loistovauhti jatkui ja hän piti edelleen johtopaikkaa kun kaksi kierrosta oli ajettu. Kisa oli edelleen tiukkaa, sillä välillä jo johdossakin käväissyt Albin Norrbin oli vain kahdeksan kymmenyksen päässä. Jed Etchells oli nyt pari sekuntia kakkospaikasta ja takaa tuli hurjaa kyytiä Roni Kytönen, joka lähti viimeiselle kierrokselle nelospaikalta, vain reilut kaksi sekuntia kolmospaikasta.

Kolmannen kierroksen ensimmäisellä maastokokeella Kytönen takoi kahdeksan sekunnin pohjat ja nousi kisan kärkeen. Hurja kiri jatkui seuraavallakin maastokokeella ja Kytönen lähti viimeiselle maastokokeelle reilun 11 sekunnin johdossa. Kytönen ajoi kokeen läpi riskejä vältellen ja saapui maaliin tuoreena Euroopan mestarina, vieläpä tuplasellaisena. Yleiskisan mestaruuden lisäksi mestaruus varmistui myös juniorien E1-luokassa. Päivän kakkonen oli Jed Etchells ja kolmanneksi ajoi hienon päivän jälkeen Antti Hänninen.

- Konttasin tuossa kakkosella ensimmäisellä kierroksella ja toisellakin kierroksella sieltä tuli tosi huono aika. Viimeisellä kierroksella oli pakko runtata tuo kakkospätkä oikein tosissaan ja sitten tulikin hyvä aika. Aika isolla riskillä sen kyllä ajoin, mutta tällä kertaa se onnistui, Kytönen naureskeli maalissa.

Juniorimestarit selville

Juniorien U21-luokassa Max Ahlinin upea voittojen putki katkesi kun Albin Norrbin ajoi luokan voittoon. Ahlin oli päivän toinen ja varmisti samalla luokan Euroopan mestaruuden. Päivän kolmonen oli jälleen hyvän kisan ajanut Pyry Juupaluoma.

- Nyt on muutama kisa mennyt loppukaudesta tosi hyvin, alkukausi olikin vähän vaikeampaa. Toisella kierroksella kaaduin kaksi kertaa kakkospätkällä, mutta muuten päivä sujui hyvin, Juupaluoma kertoi.

Samuli Puhakainen jatkoi hyvää ajoaan ja oli jälleen neljäs. Peetu Juupaluoman kisa ei sen sijaan mennyt tänäänkään suunnitelmien mukaan. Mies veti hurjat lipat heti ensimmäisellä maastokokeella ja jatkossakin meno oli kovin vaikeaa, sijoitus kuudes. Varmistunut EM-pronssi kuitenkin lämmitti miehen mieltä.

Peetu Juupaluoma

Juniorien E1-luokassa, kuten todettua, voittoon ja Euroopan mestariksi ajoi Roni Kytönen. Suurimman osan päivästä kisaa johtanut Antti Hänninen oli jälleen toinen ja se riitti varmistamaan EM-hopean. Eilisen tapaan kolmanneksi ajoi Hugo Svärd.

Antti Hänninen

- Sain todella hyvät vedot tuohon kivikkopätkälle alkukierroksilla. Kyllä minä samaan tahtiin vedin sen kolmannenkin kierroksen kuin ne kaksi ensimmäistä, mutta ilmeisesti pojat kiristivät vauhtia, Hänninen arveli.

Juniorien E2/3-luokassa saatiin myös selville Euroopan mestari, kun Jed Etchells ajoi päivävoittoon ja samalla mestariksi. Päivän kakkonen oli Noa Largen ja kolmanneksi sijoittui Isaac Devoulx. Roni Salin kiirehti jälleen neljänneksi.

Pohjolasta mestari

Isommassa nelitahtiluokassa Eemil Pohjolan päivään mahtui myös oikein kunnon kaatuminen, mutta se ei suuremmin menoa hidastanut. Pohjola ajoi päivän voittoon ja samalla Euroopan mestaruuteen. Toinen oli eilisen tapaan Henry Olenius ja kolmas Mattias Ojanperä.

Eemil Pohjola

- Ei ollut helppo päivä tänään. Yleiskilpailussa tuli aika paljon kuokkaan, mutta toki luokkavoitto ja sitä myötä mestaruus maistuvat hyvältä. Se oli kuitenkin kauden alussa haaveena. Huomenna pitää crossissa vetää tosissaan, koska on vielä mahdollisuus mitaliin yleiskilpailussa, Pohjola laskeskeli.

Isompaa kaksitahtiluokkaa hallitsi tänäänkin Mika Tamminen. Tällä kertaa voittomarginaali oli ”vain” kaksi minuuttia. Myös muut sijat menivät eiliseen malliin. Jiri Hadek oli toinen ja Lukasz Kurowski kolmas.

- Kyllä minä tähänkin päivään tyytyväinen olen. Oli ihan kiva ajella. Reitti kyllä kului aika paljon ja tuossa endurotestillä välillä vähän hirvitti, kun tuntui, ettei pyörä mene hetkeäkään suoraan, mutta jollain vedolla pääsin senkin vähän paremmin, Tamminen selvitti.

Senioreissa Sebastian Krywult ajoi voittoon ja Euroopan mestaruus on enää sinettiä vaille. Päivän toinen oli Janne Mukkala, joka omaa vielä teoreettisen mahdollisuuden mestaruuteen. Se edellyttäisi voittoa sunnuntaina ja Krywultin jäämistä pisteittä. Kolmas oli tänään hyvän kisan ajanut Mika Paavola. Marko Leponiemi oli neljäs ja Santeri Enjala viides.

- Olen ihan tyytyväinen, paremmalle hävisin, ei siinä mitään. Koko päivä oli kivaa kilvanajoa, vaikka aamu lähti vähän nihkeästi käyntiin, mutta podiumsijoissa ollaan kiinni. Huomenna vielä crossataan vähän ja sitten katsotaan tuleeko EM-mitali ja minkä värinen, Mukkala pohti.

Naisten luokassa Hanna Berzelius ajoi jälleen voittoon ja varmisti samalla myös Euroopan mestaruuden. Martina Reimander sijoittui tänään toiseksi ja Emilia Reimander kolmanneksi. Kärkikolmikko oli siis aivan sama kuin ensimmäisenäkin päivänä. Parhaasta suomalaissijoituksesta vastasi Janette Mielonen. Hän sijoittui kuudenneksi.