Kytösen tiimi julkaistu

Päitsivoittaja Antti Hellsten jatkaa tiimissä. Kuva: Jani Hovi / Xracing Päitsivoittaja Antti Hellsten jatkaa tiimissä. Kuva: Jani Hovi / Xracing

- Samalla porukalla jatketaan ja odotukset ovat tietenkin korkealla. Kun käynnistimme tiimitoimintamme niin päällimmäinen ajatuksemme oli pitkäjänteinen työ nuorien kuljettajien kanssa. On hienoa että Eemil Pohjola ja Mika Tamminen ovat olleet mukana alusta saakka ja olemme pystyneen saamaan hommaan sellaisen jatkumon, että ensi kaudestakin on lupa odottaa erittäin hyvää. Mitalit ovat tavoitteena ja uskon poikien niihin yltävän.
Antti Hellstenin Suomen mestaruus ja Päitsin voitto tuovat omalta osaltaan lisää potkua koko tiimin toimintaan ja ne pyritään myös uusimaan tulevalla kaudella. Myös Jesse Viljakainen jatkaa tiimissä ja suorittaa myös varusmiespalveluksensa ensi kauden aikana.

Uutena jäsenenä tiimiin liittyy Elisa Arokoski joka ajaa Lady Cupin sekä motocrossin MX D -luokan kilpailuja. Operatiivisessa toiminnassa Jani Peitsoma saa avukseen Harri Leppälaakson joka varmasti omalla panoksellaan tuo toimintaamme lisää ryhtiä. Yhdessä Husqvarna Nordicin sekä Allrightin kanssa on hienoa suunnata alkavaan kauteen”, päättää tyytyväinen Vesa Kytönen.

Kytönen Motorsport 2015:

Antti Hellsten, E1, Husqvarna FE 250
Eemil Pohjola, E2, Husqvarna TE 250
Mika Tamminen, E3, Husqvarna TE 300
Jesse Viljakainen, U20, Husqvarna TE 125
Elisa Arokoski, Lady Cup, Husqvarna TE 125

Alla video tiimistä.

Kytönen Motorsport tiedotus,
Marko Panula