Kytöselle kauden paras kilpailu
Kytönen Motorsport Husqvarna -kuljettaja otti viikonlopulta eräsijoitukset 14 ja 15, jotka oikeuttivat kilpailun kokonaispisteissä 14. sijaan. Kytönen oli itse tyytyväinen kilpailuun.
- Aika-ajoissa meinasi homma mennä vähän turhankin tiukalle, kun vasta viimeisellä kierroksella ajoin omassa aika-ajoryhmässäni sijaan 10 oikeuttavan ajan.
- Ensimmäisessä erässä startti ei onnistunut ja ensimmäisen kierroksen jälkeen olinkin sijalla 24. Jaksoin kuitenkin ajaa koko erän hyvin ja nousin tasaisesti, ollen maalissa sijalla 14.
- Toisessa erässä startti oli parempi ja olin erän alussa viidentenätoista. Nousin siitä muutamia sijoja, mutta sitten rupesi lauantainen puristus vaikuttamaan. Selkä alkoi puutumaan sen verran, että ajosta tuli vaikeaa ja maalissa olin lopulta viidestoista. Tämä riitti kokonaiskilpailussa 14 sijaan. Oli mukava saada kaksi ehjää ja tasaista erää, ihan hyvät tulokset ja pisteet, Kytönen kertoi tiiminsä tiedotteessa.
Xracing