Kytönen voittoon toisena päivänä

Roni Kytönen oli Heinolan ykkönen myös toisena päivänä.
Kuva
Jani Hovi
Roni Kytönen otti voiton Heinolan toisena kisapäivänä. Samalla miehestä kruunattiin kaksinkertainen Euroopan mestari E1-luokan päivävoittoja SM-sarjassa.

Heinolan EM- ja SM-sarjan toinen kisapäivä käynnistyi auringonpaisteessa ja vaikka päivän aikana pilvet verhosivatkin taivan, niin sade pysyi poissa tänään.

SM-luokkien osalta päivä käynnistyi Antti Hännisen tahdissa, Roni Kytösen kaaduttua päivän ensimmäisen kierroksen kakkospätkällä. Kytönen kellotti kahdelle seuraavalla maastokokeelle pohja-ajat, mutta toisen kierroksen kakkospätkällä Hänninen oli 10 sekuntia nopeampi. Kytönen väänsi kuitenkin kaasua tuon pätkän jälkeen ja kellotti jälleen kahdelle seuraavalle maastokokeelle pohjat. Kierroksen toinen maastokoe oli ollut Kytöselle vaikea kahdella ensimmäisellä kerralla, mutta kolmannella kierroksella kaikki muuttui.

- Päätin otti kaikki irti ja otin pieniä ja vähän isompia riskejäkin. Kaikki menikin todella hyvin. Sain Hännisen kiinni ja pääsin hänen ohitsekin, Kytönen kertoi.

Kytönen kellotti pätkälle 16 sekunnin pohja-ajan ja kun viimeiselläkin pätkällä Kytönen kellotti seitsemän sekuntia nopeamman ajan kuin Hänninen, niin Kytösen yleiskilpailun voitto SM-luokassa tuli 30 sekunnin erolla. Samalla Kytönen voitti myös EM-luokan yleiskilpailun. Tämän johdosta hän varmisti EM-sarjan yleiskilpailun mestaruuden ja Junior E1-luokan Euroopan mestaruuden.

- Tuntuu todella mahtavalta. Viimeisellä kierroksella otin riskejä ja kaikki onnistui hyvin. Halusin ottaa voiton, Kytönen jatkoi.

- Rolle (Kytönen) ajoi todella lujaa lopun. En tehnyt itse sen suurempia virheitä. Siinä viimeisen kierroksen toisella pätkällä Rolle aja minut kiinni ja siinä ehkä vähän oma keskittyminen herpaantui, Hänninen kertoi.

SM-luokkien yleiskilpailussa kolmaneksi ajoi Lari Jukola. Jukola voitti samalla E2-luokan.

- Eilen kulki hyvin ja tänään vieläkin paremmin. Ajoin SM-luokassa täällä ja pääsin näkemään hyvissä ajoin Pohjolan ajat (SM-luokat lähtivät EM-luokkien perään) ja pystyin sen mukaan hieman yrittämään tarvittaessa enemmän, Jukola pohti.

Lari Jukola 2019

Eemil Pohjola ajoi tänään yleiskilpailussa neljänneksi ja samalla E2-luokan kakkoseksi. Pohjolan tilille tuli myös EM-luokkansa päivävoitto ja samalla varmistui myös luokan Euroopan mestaruus. Mika Tamminen oli tänään SM-luokkien yleiskilpailun viides ja voitti E3-luokan.

- Aamulla ajo ei ollut ihan parasta mahdollista, mutta sitten vähän meno parani. Tänään ei kuitenkaan ollut ihan niin kovaa puristusta kuin eilen, Tamminen kertoi.

Mika Tamminen

Pyry Juupaluoma jatkoi hyvää menoaan ja oli yleiskisan kuudes, ja E1-luokan kolmas. Hugo Svärd oli kuudes seitsemäs, Henry Olenius kahdeksas, Samuli Puhakainen yhdeksäs ja Roni Salin 10.

SM-luokan yleiskilpailu:

1. Roni Kytönen 
2. Antti Hänninen + 29,90
3. Lari Jukola + 1:19,33
4. Eemil Pohjola + 1:21,21
5. Mika Tamminen + 2:09,83
6. Pyry Juupaluoma + 2:12,54
7. Hugo Svärd 2:33, 75
8. Henry Olenius + 2:47,95
9. Samuli Puhakainen + 3:07,36
10. Roni Salin + 3:23,19

Raportti EM-luokista hetken kuluttua.