Kytönen tähdittää Oulun SM-enduroa

Roni Kytönen nähdään lauantaina SM-endurossa.
Kuva
Rally pov
Roni Kytönen starttaa suurimpana suosikkina lauantaina Oulussa ajettavaan SM-enduroon. Samalla saadaan päätökseen kolmen osakilpailun mittainen naisten SM-sarja.

Enduron SM-sarjan kauden kolmanneksi viimeinen SM-päivä kaasutellaan lauantaina Oulussa. Oulun Moottorikerho on koonnut kuljettajille kolmen maastokokeen mittaisen reitin, joka kierretään yleisen luokan osalta kolmeen kertaan. Muut luokat ajavat kaksi kierrosta. Kilpailun maastokokeet ovat tuttuja kaikille niille, jotka olivat viime vuonna kisassa mukana. Ensimmäinen maastokoe kiertelee Ruskotunturin laskettelurinteen maastoissa ja kaksi muuta maastokoetta hiekkapohjaisilla mäntykankailla, joista kierroksen päättävällä neljännellä maastokokeella on paikoin runsaasti maakiveä.

Kuljettajia Ouluun on ilmoittautunut yhteensä 131, joista yleisissä SM-luokissa ajaa 79. Kilpailukeskus sijaitsee Auranmajalla, osoitteessa Alakyläntie 634, Oulu. Ensimmäiset kuljettajat lähtevät matkaan lauantaina aamulla klo. 09:01.

Pohjolan tahdissa

E1-luokan SM-sarjaa johtaa Eemil Pohjola. SE-Teamin kuljettajan johtomarginaali on 25 pistettä toisena olevaan Albert Juholaan, joka on loukkaantumisen vuoksi pois myös Oulun kilpailusta. Sarjassa kolmantena oleva Niko Puotsaari on puolestaan 32 pistettä Pohjolan takana. Pohjolan kovin vastus tulee kuitenkin SM-pistetilaston kärjen ulkopuolelta. MM-sarjaa kiertävä Roni Kytönen on Suomessa ja hän lähtee mukaan Oulun kilpailuun, ollen myös kilpailun suurin suosikki. E1-luokan kärkipaikoille voidaan odottaa myös Hugo Svärdiä, joka oli Hyvinkään SM-kilpailussa luokan kakkonen. Svärdin osalta SM-sarja meni pieleen jo avauskilpailussa teknisestä viasta johtuneen keskeytyksen vuoksi. Päitsi jäi Svärdiltä väliin puolestaan koronan takia.

Puhakaisen johdolla

E2-luokan SM-pistekärjessä Ouluun tulee TM-kuljettaja Eetu Puhakainen. Hämeenlinnalainen johtaa sarjaa kahden pisteen erolla Peetu Juupaluomaan, joka oli poissa Hyvinkään SM-kilpailusta samaan aikaan ajetun MM-osakilpailun takia. Markus Michelsson on sarjassa kolmantena, mutta Michelsson on poissa Oulusta polvivamman vuoksi. Eero Remes ajoi Hyvinkäällä kauden ensimmäisen SM-kilpailunsa tänä vuonna ja on sarjassa nyt neljäntenä. Remes on 27 pistettä Puhakaisen takana, joten mestaruuden osalta kamppailu käytäneen Puhakaisen ja Juupaluoman välillä.

Hänninen hallitsee isoa luokkaa

E3-luokkaa johtaa turvallisen tuntuisesti Team MP-Racingin Husqvarna-kuljettaja Antti Hänninen. Hänninen johtaa sarjaa 19 pisteen erolla Antti Ahtilaan, jonka takana vain pisteen päässä on Mika Tamminen. Isossa luokassa mielenkiintoista on nähdä, jatkuuko edellisen kilpailun voittaneen Roni Salinin hieno vauhti myös Oulussa.

Puotsaari kärjessä junioreissa

Kytönen Motorsport -tiimin Husqvarna-kuljettaja Niko Puotsaari johtaa U20-luokan SM-sarjaa kahden pisteen erolla Albert Juholaan, joka ei ole Oulussa mukana. Kolmantena sarjassa on Juho Ahokas, joka on seitsemän pistettä Puotsaaren takana. Joni Hakulinen on sarjassa neljäntenä ja Riku Ratinen viidentenä.

Mäkinen vahvoilla mestaruuden kannalta

Naisten kolmen osakilpailun mittainen SM-sarja päättyy Ouluun lauantaina. Sarjan kärjessä on tällä hetkellä Kytönen Motorsportin Husqvarna-kuljettaja Viivi-Maria Mäkinen. Iina Turkki on sarjassa toisena, yhdeksän pisteen päässä Mäkisestä. Sarjassa kolmantena oleva Sanna Sainio ei ole Oulussa mukana. Janette Mielonen ei ollut mukana kauden avauksessa, mutta voitti puolestaan Hyvinkään osakilpailun. Mielonen on 20 pistettä Mäkisen takana, joten taistelu mestaruudesta käytäneen Mäkisen ja Turkin välillä.

Lisätietoa kilpailusta.

Kilpailun lähtöluettelo.