Kytönen pistejahtiin haastavissa olosuhteissa

Teksti
Roni Kytönen jatkaa ensi kaudella tutussa tiimissä.
Kuva
Dario Agrati
Roni Kytönen ja muut MMsarjan huiput taistelevat MM-pisteistä tänä viikonloppuna Italiassa.

Enduron MM-sarja jatkuu tänä viikonloppuna Italiassa vain viikon tauon jälkeen, kun viime viikonloppuna MM-sarja alkoi Ranskan Requistassa ajetulla kilpailulla. RedMoto Honda-kuljettaja on avaus viikonlopun jälkeen Junior-luokan MM-pisteissä kolmantena ja johtaa Junior 1-luokkaa. Ranskan osakilpailussa Kytönen oli lauantaina hienosti kolmas Junior-luokassa sekä voitti Junior 1-luokan, mutta sunnuntaina kaatui useita kertoja ensimmäisellä extremetestillä ja oli lopulta Junior-luokan seitsemäs sekä Junior 1-luokan toinen.

- Hyvällä mielellä lähdetään taistelemaan tänä viikonloppuna. Vettä tulee vaan aika rankasti tälläkin hetkellä, joten liukasta tulee varmasti olemaan, mutta ei anneta sen haitata menoa. Pätkät näyttävät hyvältä ja varsinkin crossitesti on mieleinen, juuri extremetestiä kävelemässä ollut Kytönen kertoi.

Tänään Italiassa ajetaan illalla Suomen aikaan kello 19.00 alkava Supertesti ja huomenna luvassa varsinainen kilpailupäivä, mikä sisältää kolme kappaletta kolmen erikoiskokeen kierroksia.