Kytönen Motorsport ensi kaudella jälleen mukana enduron MM-sarjassa

Kuva
Studio Viljakainen
Husqvarnan kilpatiiminä Suomessa jatkava Kytönen Motorsport on jälleen mukana enduron MM-sarjassa, kun Peetu Juupaluoma ja Niko Puotsaari lähtevät taistelemaan MM-pisteistä.

Juupaluomalla on tavoitteena ajaa Junior1-luokassa loppupisteissä viiden joukkoon ja Puotsaari lähtee taas hakemaan kokemusta MM-sarjan osakilpailuista Youth-luokassa. MM-sarja kaksikko kilpailee myös Suomessa enduron SM-sarjassa. Juupaluoma hallitsevana A2-luokan Suomen mestarina lähtee uusimaan temppuaan tulevalle kaudelle, kun Puotsaari taas lähtee metsästämään uransa ensimmäistä Suomen mestaruutta U20-luokassa ja kilpailee samalla A1-luokan SM-sarjassa, mistä tavoitteena on kerätä hyviä luokkasijoituksia.

- Hyvällä fiiliksellä lähdetään tulevaan kauteen ja samalla kohti ensimmäistä vuotta MM-sarjassa. Nyt vaan kovaa treeniä alle ennen kauden alkua, Peetu Juupaluoma kertoi.

Tämän lisäksi tiimissä jatkavat myös Roni Salin ja Viivi Mäkinen. Cross countryn hallitseva Suomen mestari Salin vaihtaa tulevalle kaudelle Husqvarnan FE450-pyörään ja vaihtaa endurossa samalla A3-luokkaan, missä riihimäkeläinen lähtee tavoittelemaan Suomen mestaruutta. Salin lähtee kaksinkertaisena Suomen mestarina hakemaan mestaruusputkelleen jatkoa myös cross countryn SM-sarjassa. Viivi Mäkinen jatkaa puolestaan tutulla Husqvarnan TC 125-pyörällä ja tavoittelee naisten SM-mitalia.

- Ensi kausi jatkuu tutulla pyörämerkillä ja pääosin samojen yhteistyökumppaneiden kanssa. Tiimi on kokoonpanoltaan vähän tiiviimpi, mutta mukana jatkavat kuljettajat entuudestaan tuttuja. Samalla toiminnan painopiste siirtyy entistä selvemmin enduroon, tiimipäällikkö Harri Leppälaakso kertoo.

- Kuljettajien luokkavalinnoissa on pientä liikehdintää, kun Roni Salin vaihtaa isoon nelitahtiseen ja enduron A3- luokkaan. Kaikilla on henkilökohtainen tavoitetaso korkealla. Ja kun vuosi vuodelta on menty tuloksissa eteenpäin, niin pidän niitä realistisina. SM- sarjojen (enduro, cross country) lisäksi mielekkyyttä ja sopivasti haastetta tiimin toimintaan tuo Peetun ja Nikon osallistuminen mahdollisimman moneen enduron MM- sarjan osakilpailuun. EM- sarja jää väliin pl. Suomen osakilpailu, joka on samalla SM- osakilpailu. Kovalla innolla tässä tulevaa kautta odotellaan. Kun elintärkeässä taustajoukossakaan ei juuri muutoksia tapahdu, niin eiköhän homma toimi ensi vuonnakin, Leppälaakso jatkaa.

Enduron SM-sarja alkaa Mäntsälässä helmikuun alussa ja enduron MM-sarja Espanjassa toukokuun alussa.