Kymiringin surullinen tarina

Kymiringillä on ollut sopimus MotoGP:n järjestämisestä 5 vuoden ajan. Radalla ei ole ajettu kuitenkaan yhtään kilpailua. Tässä tarina Kymiringin vaiheista, jotka pitävät sisällään rahapulaa, uskomattomia selityksiä ja totaalisen uskottavuuden menetyksen.
Teksti
Tältä näytti vuonna 2013 julkaistu Kymiringin aluekartta.
Kuva
Kymiring

Kymiringin MotoGP-kilpailusta on muodostunut varsin surullinen näytelmä, tai oikeammin koko Kymiringin ratahankkeesta. Tuo näytelmä käynnistyi jo vuonna 2016, kun tuolloin Suomen Moottoriliiton puheenjohtajana ollut Tapio Nevala kertoi, että silloin rakenteilla ollut Kymiringin rata tulee isännöimään MotoGP:n MM-kilpailua vuonna 2018 tai viimeistään vuonna 2019. Itse Kymiringin ratahanke oli lähtenyt käyntiin jo paljon aiemmin, sillä jo vuonna 2013 alueesta oli valmiit suunnitelmat ja jo tuolloin käytiin kovaa keskustelua julkisuudessa hankkeen rahoituksesta.

OSTA KÄYTTÖOIKEUS

Sisältö jota yritit avata on tilaajille. Hanki itsellesi nyt käyttöoikeus tilaamalla Xracing OFFROADPro-lehti.

Lehtitilaus alk. 77,90 € / 8 numeroa

  • Xracing OFFROADPron lehdet paperisena ja digitaalisena
  • OFFROADPron ja Xracingin aiemmin ilmestyneet numerot digilehtinä
  • xracing.fi -verkkopalvelun käyttöoikeus

OSTA