Kyllä kiertää

Juuri mitään ei 2018-malliseen Hondan pikkunelariin ole siirtynyt edeltävästä mallista. Runko on käytännössä sama kuin nelipuolikkaassa, keula on nyt Showan A-kittityylinen 49-millinen vieterikeula, mittasuhteet ovat tiivistyneet ja moottori on kokonaan uusi.

Honda halusi tuoda vuosi sitten lanseeraamansa iskulauseen ”Absolute holeshot” nelipuolikkaista myös MX2-pyörään. Tuota tarkoitusta varten iskarit piti päivittää, runko jämäköittää ja koneesta piti saada voimaa lisää ulos.

Kyllä tehoa on varmasti nyt enemmän kuin aiemmassa mallissa. Kone on todella ahne ottamaan kierroksia ja se kiertää korkealle. Arviolta sanoisin, että alle 10 000 kierroksen ei ole eroa vanhaan moottoriin mutta ylävoimaa ja venyvyyttä on lisää.

Se tuo oman leimansa uudella Hondalla ajamiseen. Sillä voi kyllä ajaa ihan sujuvasti keskikierroksillakin, mutta crossipyöräksi se herää vasta ylhäältä. Voimaa ja terävyyttä on ylärekisterissä ja uuden rungon, sekä iskareiden ansiosta pyörä pysyy hallinnassa korkeilla kierroksilla raivotessakin.

Ihan varmasti Honda on pyörän suunnittelussa pitänyt etusijalla aktiivisia kilpa-ajajia. Uusi pyörä on kisapeli, jonka uudistukset ovat aika pitkälti sen tuntuisia, mitä aiemmin vetomiehet teettivät pyöriinsä jälkikäteen. Eli nyt Honda on aiempaa kisavalmiimpi.

CRF on kulkeva pyörä mutta samalla se on aika vaativa. Kierroksia pitää käyttää, rajoittimelle asti pitää piiskata ja vaihteita on vekslattava ahkerasti. Niin yläpaukkuinen se ei ole, että kytkimellä tarvitsisi erityisesti konetta herätellä mutta oikeasta vaihteesta se on tarkka. Hyväkuntoinen, määrätietoinen ja riuskaotteinen kisakuski saa siitä varmasti eniten irti.

On makuasia, pitäisikö koneessa olla enemmän keskialueen voimaa. Jouheampi ajettava pyrö olisi väännökkäämpänä mutta nyt kun kokonaisuus on rakennettu kierroksilla piiskattavaksi, se toimii hyvin.

Honda on kokoluokan painavin pyörä. Vaikka uudistusten pitkässä listassa melkein kaikesta on painoa poistettu, heilauttaa Honda puntarin neulan melkein viisi kiloa luokan keveintä pyörää, KTM:ää korkeammalle.

Ajaessa paino ei herätä huomiota. Pyörä on siro ja ketterä käsitellä, vakaa mutta silti hanakka kääntymään.

Iskarit pelaavat vakiosäätöisenä hyvin mutta ovat ehkä vähän pehmeämmät kuin tämän kokoluokan pyörissä yleensä. Tosin niin vähän että 2-3 naksua keulan komppia kireämmälle ja kaksi naksua perän low speediä tiukemmalle jämäköitti pyörää juuri sopivasti. Minun 70 kilon painolle jousitus on varmaankin aika passeli mutta painavampi tai nopeampi kuski saattaa tarvita pykälää jäykemmät vieterit.

Kusti on koeajanut Hondaa Kalifornian radoilla ja seuraavan lehden 250-luokan testissä julkaisemme hänen, sekä kuuden muun testikuskimme kommentit. Niiden sisältö on pääpiirteissään sama kuin mitkä tuntemukset tämän päivän ajamisesta syntyivät. Eli olemme Kustin kanssa samaa mieltä siitä, että hyvän uudistuksen Honda on tehnyt, pyörän joka on nyt vakuuttanut meidät niin hiekalla kuin savellakin.