Kuumia tunnelmia Kuopiossa

Kilpailun järjestäjät kertomassa Aki Manniselle erän jälkeen hänen rangaistuksestaan. Kuva: Jani Hovi / Xracing Kilpailun järjestäjät kertomassa Aki Manniselle erän jälkeen hänen rangaistuksestaan. Kuva: Jani Hovi / Xracing

MX2-luokassa nähtiin dramatiikkaa jo ennen kuin ensimmäinen erä edes käynnistyi, kun aika-ajojen ykkönen Jere Haavisto ei päässyt puomille. Haaviston pyörän moottori meni rikki aika-ajoissa ja kun mukana ei ollut varapyörää, jäi kisa kesken ennen kuin kunnolla edes alkoi.

Kun luokan erä pääsi käyntiin, ensimmäisessä kurvissa rytisi. Sisäkurvissa ollut Juuso Matikainen sai kylkeensä toisen kuljettajan ja lopulta Matikainen sai maahan seurakseen muun muassa Emil Silanderin, Jami Nummisen ja Kim Savasteen. Kärkeen lähti Topi Merinen, Elias Vanhalakka, Roope Väätäinen, Teemu Lahtinen ja Waltteri Koskinen. Merinen menetti paikkansa nopeasti ja valuikin erän aikana tasaisesti alaspäin.

Tämän jälkeen vaikutti, ettei kukaan halua voittaa erää, vaan järjestäen kärkikuljettajat kaatuivat. Lahtinen, Vanhalakka ja Santeri Kinnunen pääsivät kaikki koittamaan vauhtia keulilla, mutta kaatuivat. Erän puolen välin jälkeen kärkeen nousikin, muiden kaaduttua ja väsyttyä, Matikainen. Matikaisen perässä ajoi myös hurjan nousun tehnyt Numminen ja kolmantena uudelleen vauhtiin päässyt Lahtinen.

Tämä kolmikko ajoikin ruutulipulle ensimmäisenä.

- Ajoin kyllä niin riskillä kun ikinä voi, mutta se tuotti tulosta, Matikainen kertoi.

Numminen oli toinen ja Lahtinen kolmas. Neljänneksi nousi myös lähtökurvissa kaatunut Savaste, Väätäinen oli viides.

Rangaistuksia

MX1-luokan startissa nähtiin dramatiikkaa heti kun puomi putosi. Toni Eriksson ja Niko Kalatie osuivat toisiin jo kymmenen metrin jälkeen ja jäivät maahan makaamaan. Eriksson pääsi jatkamaan matkaa, mutta Kalatie ei.

Yleisön riemuksi kärkeen lähti Mauno Hermunen. Hermusen johtopaikka kesti kierroksen ajan, ennen kuin Aki Manninen, Jaro Pääkkönen ja Harri Yli-Villamo nousivat Hermusen ohi. Kärkikolmikko pitikin paikkansa erän puolen välin yli, ennen kuin Pääkkönen näytti hieman väsyvän. Yli-Villamo nousi toiseksi ja takaa tullut Teemu Keljo kolmanneksi.

Tilanne kärjessä näyttikin vakiintuvan ja kolmikko ajoi maaliin samassa järjestyksessä. Maaliintulon jälkeen tilanne kuitenkin muuttui, kun Manniselle annettiin 10 sijan rangaistus punaristilipulla hyppäämisestä. Ensimmäisen kierroksen päätyttyä Joni Roos ja Sami Aaltonen osuivat toisiinsa maalihyppyrissä ja Aaltonen loukkaantui tilanteessa. Kun kärki tuli seuraavalla kierroksella hyppyrille, oli Manninen kilpailun tuomariston mukaan hypännyt hyppyrin, vaikka hyppyrillä oli punaristilippu. Tämän johdosta Manninen pudotettiin erässä sijalle 10.

Yli-Villamo nousi voittoon, Keljo oli toinen ja Karl-Robert Reinike otti kolmannen sijan. Pääkkönen oli neljäs ja Hermunen viides.

Tämä on tilanne on voimassa ainakin juuri erän jälkeen.

Weckman hallitsi

MXC/A-luokassa Emil Weckman hallitsi erää. Toiseksi ajoi Mauno Nieminen ja kolmanneksi Kimi Koskinen.

Toiset erät käynnistyvät n. 14:30.

Xracing