Kustaan ilmoittautuminen kuumentaa tunteita

Kuva
Jani Hovi
MOTTI-järjestelmän kankeus Kärme Kustaan Kiemuroiden ilmoittautumisessa on kuumentanut tunteita.

Kärme Kustaan ilmoittautuminen on herättänyt paljon kiivasta keskustelua tänä vuonna sosiaalisessa mediassa, harjoituspaikoilla ja talleissa. Keskustelu ei ole aiheetonta, sillä SML:n MOTTI-järjestelmän kautta tapahtuva ilmoittautuminen on vähintäänkin haastavaa ja aikaa vievää. On varsin surkea tilanne, että kilpailuun haluavat kuljettajat miettivät, että eivät voi osallistua kilpailuun, kun ilmoittautumisia ei saada tehtyä. Tilanne on valitettavasti tällä hetkellä tämä, eikä MOTTI-järjestelmässä ole otettu varsinaisesti huomioon tämän kaltaisia joukkuekilpailuja. Mikä on erittäin valitettavaa ja täysin ajattelematonta järjestelmän kehittäneiltä tahoilta.

Mutta Kärme Kustaan järjestävä kerho tai muut kilpailun kanssa tekemisissä olevat tahot eivät ole MOTTI-järjestelmää kehittäneet, eikä heillä ole muuta vaihtoehtoista järjestelmää käytössä ilmoittautumiseen. Näin ollen allekirjoittanut toivoo, että kilpailuun mielivät kuljettajat eivät heitä hanskoja tiskiin ilmoittautumisen suhteen, vaikka se ei olekaan ihan yksinkertaista tällä hetkellä. Kilpailun järjestäjät tekevät ison työn kilpailun eteen ja kyseessä on yksi Suomen tunnetuimmista endurokilpailuista, joten ei anneta pienien haasteiden ilmoittautumisessa vaikuttaa asiaa. Otetaan kaikki kunnolla aikaa ilmoittautumiseen ja lähdetään porukalla mukaan kilpailuun. Ilmoittautuminen vaatii kerhon pääkäyttäjän apua, mutta kannattaa ottaa rohkeasti heihin yhteyttä ja pyytää heitä ilmoittamaan joukkue. Ja jos pääkäyttäjä ei osaa ilmoittaa joukkuetta, voivat he pyytää apua moottoriliitosta. Ennen kaikkea tärkeää on se, ettei ilmoittautumista jätetä viime tippaan.

Ohje ilmoittautumiseen

Kilpailun järjestäjät ovat julkaisseet alla olevan ohjeen kilpailun ilmoittautumista varten, jossa jokaisen kerhon oma kerhokäyttäjä joutuu tekemään hieman enemmän työtä jokaisen joukkueen ilmoittautumisen suhteen.

Ennen ilmoittautumista joukkue luodaan kerhon tiedoissa kerhokäyttäjän toimesta. Kerhokäyttäjä antaa joukkueelle nimen, nimeää joukkueenjohtajan sekä valitsee joukkueen jäseniksi ne henkilöt, joista joukkueenjohtaja ilmoittautuessaan voi valita joukkueen kuljettajat. Partion muussa kerhossa ajava(t) kuljettaja(t) on lisättävä Mottiin ilmoittavan kerhon jäseneksi. HUOM! Poistakaa ylimääräiset jäsenet ilmoittautumisen jälkeen kerhon jäsenlistalta SML:n jäsenlaskutuksen vuoksi.

Joukkuekilpailuun voi ilmoittautua ainoastaan joukkueenjohtaja, joka ilmoittautuessaan valitsee kuljettajat ja ilmoittaa samalla koko joukkueen. Joukkueenjohtajalta ei edellytetä lisenssiä, kuljettajien lisenssivaatimus määritellään tapahtuman tiedoissa

Kommentit

Lähettänyt Pete Welin : Ti, 10/15/2019 - 10:48

jos ohjetta yksinkertaistaa, niin ... 

Kaikilla kilpailuun ilmoittautuvilla kuljettajilla, pitää olla luotu MOTTI-järjestelmään omat tunnukset ( kerhon ylläpitäjä tekee )

Joukkueen kokoonpano koostetaan MOTTIIN ( kerhon ylläpitäjä tekee )

Ilmoittautuessa joukkuueenjohtaja, valitsee joukkueensa listasta ja ilmoittaa kilpailuun ( lisenssit + muut maksut )

Joukkueenjohtaja voi olla henkilö, joka on myös joukkueen jäsen ( ainakin tekemässäni testijoukkueessa järjestelmä hyväksyi joukkueessa olevan kuljettajan myös joukkueenjohtajaksi ) eli ei välttämättä tarvitse ns. 4: ttä henkilöä ilmoittautumiseen.

Ilmoittumisessa näkyy näkyy laji kohdassa 2 kpl ENDURO valintaa ( toisen takaa tulee ARMY -luokka ja toisen A, B, C, Naiset ja Business luokat)

Testiä ei viety aivan lopppuun asti  (maksaminen jne.) 

t: -pete welin- SsMK

Language
suomi

Lähettänyt Mikko Virtanen : Pe, 11/01/2019 - 10:47

KÄRMEKSELLE

Ilmoittautuminen! Jokainen joukkueen jäsen ilmoittautuu kilpailuun soolokilpailijana siihen luokkaan, jossa joukkue ajaa. Lisäksi yksi joukkueen jäsen ilmoittaa joukkueensa nimen ja ilmoittautuneet jäsenet sähköpostilla osoitteeseen hameenlinnanmoottorikerho@gmail.com HlMK niputtaa jäsenet joukkueiksi. Soololuokkia kilpailussa ei ole!

Korjattu versio:

Helpottakaa järjestäjien työtä ja laittakaa ilmoittautumisen yhteydessä Team -kohtaan partion nimi.

Lähtöluettelo

HLMK nettisivut

terveisin

Mikko Virtanen

Kalkku ry

Language
suomi