Kurvinen jatkaa sarjan kärjessä

Teksti
Lasse Kurvinen jatkaa MM-sarjan johdossa.
Kuva
Jukka-Pekka Purtilo
Lasse Kurvinen ajoi toiseksi viime viikonloppuna Tsekeissä, jossa kaasuteltiin flat trackin kauden toiseksi viimeinen MM-osakilpailu.

Lasse Kurvisen kilpailu Tsekeissä ei sujunut helpoimmalla mahdollisella tavalla, kun hänen pyöränsä kytkin alkoi temppuilemaan karsintaerissä. Minuuttiaikataululla ajettava kisa ei mahdollistanut kytkimen vaihtoa, joten Kurvinen pyrki ottamaan startit varmasti, yhden rangaistuksen jälkeen. .

Karsintaerissä Kurvinen ajoi sijoitukset 2, 2 ja 1, 1. Nuo sijoitukset riittivätkin tuomaan Kurviselle toiseksi parhaan starttipaikan finaaliin. Daniel Moschini voitti kaikki karsintaerät ja oli paras, Kevin Corradetti oli kolmanneksi paras karsintojen pistemies.

10 kierroksen finaalissa huonon startin jälkeen Kurvinen ajoi todella väkevästi nousten nopeasti neljänneksi ja heti perään kolmanneksi Moschinin kantaan. Kurvisen onneksi Moschini teki virheen, jonka ansiosta suomalainen nousi toiseksi. Kurvinen tavoittikin pian myös kilpailua johtaneen Kevin Corradettin, mutta ei onnistunut enää ohituksessa. Maalissa kaksikon ero oli alle sekunnin.

Sarjan päätöskilpailu ajetaan viikon päästä Boves-Cuneossa Italiassa. Kilpailu ajetaan tt-kilpailuna, joten pyöriin asennetaan etujarru ja myös pyörän säätöihin tehdään paljon muutoksia.

Pistetilanne:

  1. Kurvinen Lasse 75p              
  2. Corradett Kevin 65p            
  3. Jell Markus 54p                      
  4. Daniel Moschini 53p.          
  5. Sebastian Jean Pierre 46p. 
  6. Hanson Schruf ja Jiri Kraus 36p