Kunnakset pisteille Saksassa

Kaikkiaan 51 paria starttasi kauden yhdeksänteen sivuvaunucrossin MM-osakilpailuun Saksan Strassbessenbachissa. Lauantaina ajettiin kaksi karsintaerää, joista 30 nopeinta sai paikan sunnuntain kisaeriin. Suomalaiskaksikko ajoi A-erässä hienosti kahdeksanneksi, vaikka ei aivan tyytyväinen ollutkaan.

- Ajo ei ollut lainkaan hyvää, vaan jotenkin todella vaikeaa, Lari Kunnas ihmetteli.

Ensimmäinen kisaerä käynnistyi Kunnasten osalta sijalta yhdeksän ja kaikki vaikutti hyvältä. Jatko ei kuitenkaan sujunut samaan malliin, sillä kuudennella kierroksella veljekset putosivat sijalle 15. Loppu sujui tasaisesti samalla sijalla ja näin avauserän sijoitukseksi tuli 15. Erän voittoon ajoi pari Daniel Willemsen / Robbie Bax.

- Ensimmäiset 10 minuuttia sujuivat hyvin, mutta sitten ohituksen yhteydessä sammutimme pyörän ja siinä meni monta sijaa. Sen jälkeen emme päässeet oikein takaisin ajorytmiin ja tuloksena oli 15. sija, Kunnas harmitteli.

Toisessa erässä Kunnakset nousivat nopeasti sijalle 10, mutta menettivät sitten pari sijaa. Vauhti oli kuitenkin kohdallaan ja pian pari olikin sijalla 11. Muutama kierros ennen loppua sijoitus parani vielä yhdellä ja ruutulipulle kaksikko ajoi kymmenentenä. Erän voittivat jälleen Willemsen / Bax. Kokonaispisteissä veljekset olivat sijalla 12.

- Erä lähti ihan hyvin käyntiin ja siinä oli alussa kovaa kisaa, jossa sijoitukset vaihtelivat. Lopussa onnistuimme tekemään vielä pari ohitusta ja lopputuloksena oli kymmenes sija. Vaikka ajo olikin vähän tökkivää, niin oli tämä kuitenkin aivan kohtuullinen suoritus, Kunnas analysoi viikonlopun kulkua.

Sarjassa on jäljellä vielä kolme osakilpailua. Seuraava MM-osakilpailu ajetaan jo viikon kuluttua Latvian Stelpessä. Riku ja Lari Kunnas jatkavat edelleen sarjassa yhdeksäntenä.

Kari Salminen