Kullas tyytyväinen viikonloppuunsa

Kuva
MPSimages
Harri Kullas sai villin kortin Valkenswaardin MM-motocrossiin ja käyttikin sen hienosti hyväkseen.

Englannissa päätyökseen tällä kaudella ajava Harri Kullas oli mukana viikonloppuna Valkenswaardissa, jossa kaasuteltiin motocrossin MM-sarjan kauden toinen MM-osakilpailu. Kisaa edeltävänä keskiviikkona villin kortin kilpailua varten saanut Kullas lähti kauden MM-avaukseensa ilman suurempia tavoitteita, mutta pisteet olivat silti mielessä. Sunnuntain ensimmäisessä kisaerässä Kullas oli alussa MM-pisteillä, mutta maalissa jäi juuri niiden ulkopuolelle ollessaan 21.

- Lähtö oli hyvä, mutta ensimmäisillä kierroksilla oli aika paljon ruuhkaa ja jäähdyttimet menivät tukkoon. Pyörä rupesi savuttamaan aika lailla, enkä oikein tiennyt mitä olisi pitänyt tehdä. Kyseessä oli uusi treenipyöräni, enkä tietysti halunnut rikkoa sitä, mutta en halunnut myöskään keskeyttää, Kullas kertoi.

Toisen erän startti oli Kullaksen osalta ensimmäistä parempi ja etenkin avauskierros oli todella hyvä, hänen ollessa parhaimmillaan kahdeksantena.

- Ensimmäisen erän jälkeen huomasin, että pyörä kestää hyvin kuraa ja hiekkaa, vaikka kävikin kuumana. Toisen erässä olikin sitten todella hyvä ajofiillis ja etenkin ensimmäinen kierros oli todella hyvä. Olin maalissa kymmenes ja se oli todella loistava suoritus, täysin yksityiskuskina ja omalla matkailuautolla liikenteessä olleena. Etenkin kun ottaa huomioon tämän kauden tason, joka on todella kova, Kullas kertasi.

Jatkossa Kullas keskittyy Englannin sarjoihin, mutta myös pari MM-kilpailua on suunnitelmissa.

- Jos kaikki menee hyvin ja pääsen listoille, niin ajan Kegumsin ja Lommelin MM-kisat, Kullas päätti.