
Kullas otti revanssin
Perjantaina suomalaisen motocrossin ykköstykki Harri Kullas oli pettynyt mies jäätyään Supercross-finaalin kakkoseksi jenkki Ricky Rennerin jälkeen. Lauantain kisassakin kaksikko kohtasi vasta finaalissa, jossa Kullas oli tällä kertaa tarkempana ja vei voiton.
Finaalin starttipuomin pudotessa alkoi ensin melkoinen näytelmä. Massavaraslähdön vuoksi lähtöpuomi jumiutui ja juuri kun starttia järjesteltiin uusiksi, alkoi kisahallin kaiuttimista tulla tiedote palohälytyksestä. Hälytys onneksi todettiin aiheettomaksi ja finaali saatiin liikkeelle.
Puomin pudotessa uudestaan Kullas paineli kärkeen saaden peräänsä Rennerin, Ludde Söderbergin ja Toni Erikssonin.
Kärkikaksikko alkoi nopeasti tehdä eroa kolmanneksi nousseeseen Erikssoniin ja muutaman kierroksen kuluttua Kullas sai vedettyä pienen eron Renneriin.
- Alussa en edes heti huomannut, että Renner on aivan perässä. Sitten jossain neljännen kierroksen paikkeilla, juuri ennen kun kierroksella ohitettavat alkoivat tulla eteen, näin että hän jäi vähän. Päätin vaan ottaa mahdollisimman tiukasti, ja itseasiassa vähän enemmän riskilläkin ohi kierroksella ohitettavista, ettei vaan kävisi niinkuin eilen. Se kannatti ja kyllä nyt on eiliseen verrrattuna tietysti aivan loistava fiilis, Kullas kertoi finaalistaan.
Renner oli tyytyväinen toiseen sijaansa.
- Tein virheitä ja Kullas pääsi karkuun. Lopussa en enää ottanut turhaan riskejä, vaan päätin ottaa toisen sijan. Tosin en olisi Kullaksen vauhtiin, Renner kertoi.
Kun Kullas ja Renner tasasivat kaksipäiväisen kisan finaalien voitot ja kakkossijat, meni King of Helsinki- titteli tasatilanteessa Kullakselle, koska tässä tapauksessa voittajan ratkaisee jälkimmäisen finaalin tulos. Kumpanakin iltana kolmanneksi ajanut Eriksson sijoittui luonnollisesti yhteistuloksen kolmanneksi.
- En pysynyt Kullaksen ja Rennerin vauhdissa, vaan he menivät omia menojaan. Viikonloppu meni kuitenkin kokonaisuutena hyvin ja tästä on hyvä lähteä endurotreeneihin ja kohti Päitsiä, Eriksson kertoi.
Neljänneksi ajoi Eeli Takatalo ja viidenneksi huonon lähdön saanut Henric Stigell.
Kaikki tulokset http://www.mylaps.com/en/events/985209