Kullas nyt voittoon Englannissa

Teksti
Harri Kullas on voittanut tällä kaudella kaksi osakilpailua kolmesta.
Kuva
Sonny Smyth
Harri Kullas jatkoi lauantaina Virossa alkanutta voittokulkuaan sunnuntaina Iso-Britanniassa, missä ajettiin maan motocross-sarjan kolmas osakilpailu.

Kullas kiirehti lauantaisesta Viron mestaruussarjan avauksesta Iso-Britanniaan sunnuntaiksi ja vetäisi yhteistulosten ykköseksi MX2-luokassa. Kullas voitti avauserän, jota hän johti startista ruutulipulle. Toisessa erässä Kullas sai heikomman lähdön, mutta nousi lopulta toiseksi.

Kullas voitti edellisessä osakilpailussa molemmat erät, joten nyt tullut yhteistulosten ykköstila oli hänelle kauden toinen. Avausosakilpailun toisen erän tuloksen (8.) takia Kullas on sarjassa ”vasta” kakkosena. Eroa kärjessä ajavaan britti Ben Watsoniin on vain kolme pistettä. Kärkipari on jo karannut muilta.

Tällä kertaa Kullas ajoi vain MX2-luokassa eikä osallistunut MX1-luokkaan, missä voiton otti Viron Gert Krestinov. Ranskalainen Steven Lenoir johtaa sarjaa. Kullas on kahden ensimmäisen osakilpailun pisteillään sarjassa 13:tena.

Kaikki tulokset

Sarjatilanteet