Suomalaisvauhtia Paikusessa
Kun kotimaan endurokilpailuissa vietetään taukoa, useampi suomalaiskuljettaja kilpaili viikonloppuna Virossa.
Jo perinteeksi muodostunut Paikusen enduro ajettiin jälleen viikonloppuna, ja kilpailu keräsi runsaan suomalaisjoukon, joka saavutti myös hienoa menestystä.
Ensimmäisenä kisapäivänä Samuli Puhakainen voitti yleiskilpailun ja samalla E1-luokan. Puhakainen toisti saman myös sunnuntaina. E2-luokassa Eetu Puhakainen voitti lauantain kilpailun ja oli sunnuntaina toinen. E3-luokassa Juho Ahokas keskeytti lauantaina, mutta voitti luokan sunnuntaina.
Junioriluokassa Waltteri Hagman oli molempina päivinä kolmas. E40+-luokassa Turkka Hagman kaasutteli niin ikään molempina päivinä kolmanneksi. Harrastajaluokassa Eero Nieminen voitti molemmat kisapäivät. V50+-luokassa Antti Laine voitti ensimmäisen kisapäivän ja oli toisena päivänä toinen.
Naisten luokassa Annamaria Helander teki paluun kisapoluille ja voitti molemmat kisapäivät ennen Esmeralda Vesteristä.
Aloittelijoiden luokassa Karri Niskanen oli molempina päivinä kolmas. Arto Niskainen oli puolestaan V60+-luokassa molempina päivinä kolmas.
Kilpailun täydelliset tulokset.