Kullas ja Malin mukana Saksan SX-sarjassa

Harri Kullas avaa supercrosskauden Saksasta. Kuva: Jani Hovi / Xracing Harri Kullas avaa supercrosskauden Saksasta. Kuva: Jani Hovi / Xracing

Amerikassa Jussi Vehviläisen opissa supercrossia harjoittelemassa olleet Kullas ja Malin ajavat koko Saksan kovatasoisen SX-sarjan. Kullakselle sarja on tuttu jo viime vuodelta, mutta Malinille Saksan sarja on uusi tuttavuus.

MX1-luokassa Kullas saa vastaansa kovia kuljettajia Euroopasta ja Amerikasta. Viime vuoden mestari Gregory Aranda lähtee puolustamaan mestaruuttaan ja tasaisen varmasti ajava ranskalainen onkin jälleen yksi sarjan suosikeista. USA:sta avauskilpailuun MX1 –luokkaan saapuu kahdeksan kuljettajaa. Vaikka aivan huippuja ei mukana nähdäkään, niin ainakin Jake Canada, Ben Lamay ja Cole Siebler lienevät kärkitaistelussa mukana.

MX2 –luokassa Malin saa vastaansa joukon nuoria ja nälkäisiä kuljettajia Euroopasta. Malinin lisäksi pohjoismaista väriä luokkaan tuovat Tanskan kaksikko Jonas Larsen ja Frekerik Goul Jensen.

Stuttgartin lisäksi sarjassa kaasutellaan kolme kisaviikonloppua. Sarjan kaksi seuraavaa osakilpailua ajetaan 28.-29.11. Chemnitzissa. Joulua edeltävänä viikonloppuna kuljettajat kaasuttelevat Munchenissä ja kausi päättyy kolmepäiväiseen koitokseen 9.-11.1 Dortmundissa.

Xracing