Kullaksen kausi päättyi loukkaantumiseen

Kuva
Jani Hovi
Harri Kullaksen kausi päättyi ennen aikojaan loukkaantumisen vuoksi.

Harri Kullas kaatui viime viikonloppuna Englannin MX-sarjan kauden päätöskilpailun ensimmäisen erän startissa, ja hänen kisaviikonloppunsa päättyi siihen. Kullas pakkasi heti tavaransa ja ajoi Belgiaan, jossa hän kävi lääkärillään maanantaina. Kullas kertoo sosiaalisessa mediassa, että hänen sääriluusta löytyi murtuma ja polven nivelsiteet ovat venähtäneet. Kullas selviää loukkaantumisesta levolla, mutta joutuu jättämään suunnitellut GP-kisat väliin loppuvuoden osalta. Hän kertoo kuitenkin, että oli tyytyväinen lääkärin lausuntoon, sillä pelkäsi pahempaa.