Kuljettajat EM- ja PM-finaaleihin valittu

Kuva
Pasi Järviö
Suomen Moottoriliiton ratalajiryhmä on nimennyt kuljettajat tämän vuoden jääspeedwayn henkilökohtaisiin EM- ja PM-finaaleihin.

EM-finaali kaasutellaan Puolan Sanokissa 25.-26. helmikuuta. Suomella on kilpailuun kaksi paikkaa. Suomea EM-finaalissa edustavat viime viikonloppuna itsensä MM-sarjaan ajanut Max Koivula sekä toisena edustaja Tomi Norola.

PM-finaali ajetaan puolestaan Varkaudessa 5. maaliskuuta. Suomella on kilpailuun kahdeksan paikkaa, sekä kaksi varamies paikkaa. Kotiyleisön eteen mitaleista lähtevät taistelemaan Mats Järf, Max Koivula, Aki Ala-Riihimäki, Heikki Huusko, Tomi Norola, Christer Biskop, Matti Isoaho ja Atte Suolammi. Varamiehinä kilpailussa toimivat Topi Mustonen sekä Jani-Pekka Koivula.

Valinnat on tehty viime talven, sekä tämän talven urheilullisten näyttöjen perusteella. Nyt ja tulevaisuudessa perustetaan valinnat urheilullisin perustein ja aina pyritään siihen että Suomen Moottoriliitto lähettää kilpailukykyisimmän käytössä olevan edustuksen kansainvälisiin kisoihin.