Kovatasoinen Kustaa

Viime vuonna turkulaiset veivät ylivoimaiseen tyyliin Kustaan voiton.
Kuva
Jani Hovi
Kärme Kustaan Kiemurat on tänä vuonna erittäin kovatasoinen, ainakin kun katsotaan lähtöviivalle asettuvia kuljettajia.

Lauantaina ajettava Kärme Kustaan Kiemurat päättää perinteisesti kotimaisen endurokauden ja näin tapahtuu tänäkin vuonna. Hämeenlinnassa ajettavaan kilpailuun starttaa tänä vuonna mukaan 63 partiota, eli 189 kuljettajaa. Luokka 2 on tänä vuonna suurin luokka ja siinä on mukana 21 partiota. Tänä vuonna myös luokassa 1 nähdään hyvä määrä kuljettajia, kun 13 partiota starttaa siinä reitille. Luokassa 3 reitille starttaa puolestaan 15 partiota ja naisten luokassa yksi partio. Tänä vuonna Kustaalla nähdään myös yksi sähkömoottoripyöräpartio, kun Electric Diamond Bikes Team Talarian kolmikko Teemu Eronen, Joonas Heimonen ja Miika Oinonen lähtee kisaan mukaan.

Ykkösluokassa ovat jälleen mukana viime vuosien kestomenestyjät, eli turkulaiset ja jämsäläiset partiot. Turun Moottorikerhon partio ajaa tänä vuonna nimellä Pantterit ja mukana ovat Jiri Leino, Väinö Santamäki sekä kuusi kertaa kilpailun voittaneessa partiossa mukana ollut Markus Michelsson. Jämsän partio kulkee puolestaan nimellä Jämsän LVI- ja Hydraulitarvike Oy ja siinä ajavat tämän vuoden Suomen mestari Peetu Juupaluoma, kaksinkertainen MM-hopeamitalisti Roni Kytönen ja tällä kaudella kolme SM-kultaa saalistanut Eemil Pohjola. Paperilla Jämsän partion pitäisi viedä voitto, mutta Kustaalla kaikki on mahdollista.

Myös Team Punasipuli ilmoittautuu voittotaisteluun mukaan ja sen partiota johtaa Kåsanilla hienosti ajanut Antti Hänninen. Sen lisäksi partiossa ovat mukana yleisön suursuosikki Henry Olenius ja Teemu Latostenmaa. Myös Team Motopalvelu tuo kisaan kovatasoisen partion, jossa ajavat Albert Juhola, Juha-Pekka Tirkkonen ja Miko Mellin.

Kilpailu Hätilässä käynnistyy lauantaina 3.12. klo 9:00.

Lisätietoa kilpailusta.

Kommentit

Lähettänyt Heikki Savonen : Ke, 11/30/2022 - 20:49

Myös Pek-Kone racingin Kawasaki team on kova sana! Meisola on kovilla, kun papat antaa vauhtia! 👍😎

Kieli
suomi