Koskinen ja Haavisto onnistuivat karsintaerissä

Kuva
Jani Hovi
Kimi Koskinen ja Jere Haavisto onnistuivat hienosti MM-luokkien karsintaerässä.

MX2-luokan karsintaerän startin jälkeen Kimi Koskinen oli kymmenennen sijan tuntumassa. Valitettavasti erä keskeytettiin toisella kierroksella, kun starttipuomi kaatui epätasaisesti. Uusintaerän startti ei sujunut samalla tavalla ja kaiken lisäksi Koskinen kaatui toisessa kurvissa, osuttuaan edellä olevan kuljettajan takapyörään. Koskinen teki kuitenkin hienoa nousua ja oli maalissa 15. Erän voitti ylivoimaisesti Jago Geerts.

MXGP-luokassa Jere Haavisto oli startin jälkeen viidennentoista sijan tuntumassa, perässään Miro Sihvonen, eikä Harri Kullaskaan ollut kuin pari sijaa heidän takana. Kullas putosi letkan hännille jo ensimmäisellä kierroksella, kun kanssakilpailija ajatti miehen ulos radalta. Sihvonen ohitti Haaviston, mutta teki pienen virheen toisen kierroksen alussa ja Haavisto kuittasi hänet. Sihvosen erä meni pieleen hetken kuluttua, kun hän osui Haaviston takapyörään ja kaatui. Samalla Sihvosen pyörään tuli tekninen vika ja erä jäi siihen. Haavisto ajoi tasaisesti erän ja oli maalissa 16. Kullas ei päässyt normaaliin vauhtiinsa ja oli lopulta 24. Erän voittoon ajoi Romain Febvre.