Kolmen ja puolen tunnin patikkoralli

Pimeässä ajetuilla maastokokeilla kiukkuisinta vauhtia piti Nummelan Roni Nikander, Miko Mellinin taipuessa vain sen verran, että on iskuetäisyydellä sunnuntaiaamuna.

Kärkikaksikon takana kuljettajien järjestys muuttui vielä illan viimeisillä maastokokeilla, kun reilun 14 tunnin puristus toi muutamalle kuljettajille ”sakkosekunteja” ajovirheiden ja kaatumisten muodossa.

Vantaan Moottorikerhon Niki Ahola sai Joutsan varikolla ”kädestä suuhun” huoltoa, kun hänelle lusikoitiin ruokaa suuhun. Ahola kiitti huoltojoukkojaan puristamalla illan päätteeksi yleiskilpailun viidenneksi ja A3-luokan kolmanneksi Heikki Timosen ja Mika Tammisen kannoilla.

– Tottakai vauhti pysyy huomenna samana. Nyt nukutaan yön yli ja huomenna jatketaan. En osaa selittää mistä vauhti on peräisin, mutta ehkä nuoret ovat vain valtaamassa tanteretta, Niki Ahola lupaa.

– Ilta tuli tosi hyvin, eikä tullut virheitä. Vähän liikaa joutui tekemään töitä aamun möhläysten takia. Päivä meni niin kuin ajattelinkin, pääsin hyvin vauhtiin JoSeMorasta alaspäin. Aamun pitkät pätkät näyttävät missä mennään, mutta loppuun asti ajetaan täysiä, Roni Nikander ennakoi tulevaa.

– Ronin kanssa puhuttiin, että on ollut toiminnantäyteinen iltapäivä. Ei ollut koko päivänä ihan puhdasta ajoa, ja iltaa myöten tuli enemmän hazardeja. Roni meni vähän kovempaa, osasin sitä kyllä odottaa. Huomisesta tulee joko mielenkiintoinen päivä tai sitten ihan läpihuutojuttu Ronille, Mellin pudottelee iltamyöhäänkin varsin hyväntuulisena.

– Oravasaaressa (MK10) vedin kunnon lipat. Hyppäsin alamäkeen ja pyörä haukkasi sivuun. Meni vähäksi aikaa vintti pimeäksi, kun löin pään puuhun. Nopeasti siitä pääsi ylös, mutta pariin minuuttiin ajamisesta ei tullut mitään. Vähän hankalalta ilta tuntui, viidenneltä tilalta pari sijaa vajonnut Joni Kaivolainen pohtii. Kaivolainen johtaa nuorten U20-luokkaa reilun 18 minuutin erolla toiseksi ajaneeseen Antti Hänniseen.

Yleis MK16/24

1 Nikander Roni
2 Mellin Miko 01:46,49
3 Timonen Heikki 02:59,25
4 Tamminen Mika 04:23,31
5 Ahola Niki 05:19,81
6 Leponiemi Marko 05:39,32
7 Kaivolainen Joni 05:53,31
8 Michelsson Markus 06:57,20
9 Teikari Kim 07:00,34
10 Eriksson Toni 07:18,87