Kirssi pyörää nostellen kauden parhaaseen

Kilpailua edeltävinä päivinä sää oli vaihtelevaa mutta kisapäivälle keli oli mitä
mahtavin, +27 lämmintä ja aurinko
paistoi pilvettömältä taivaalta. Kilpailun reitti oli pääosin kovapohjainen, mutta
aikaisemmat sateet olivat pehmittäneet
metsään useita 'upotuspaikkoja'.

Kilpailun teki myös rankaksi sään lisäksi se, että kuljettajat ajoivat edellisen
kilpailun tiistaina Floridan hiekalla,
joten palautumisaikaa ei todellakaan jäänyt paljon.

Suomea sarjassa edustava F.A.R. Husqvarnan Simo Kirssi ajoi hyvän suorituksen
edellisen kilpailun keskeytyksen jälkeen.
- Tavoitteena oli ajaa kilpailu maaliin ja saada kilpailukokemusta tälle vuodelle
vaihtuneella pyörämerkillä. Startissa mokasin ja olin
ensimmäisessä mutkassa viimeisten joukossa, mutta sieltä sitten lähti nouseminen
kohti kymmenen kärkeä. Tein kilpailun
aikana muutaman huonon linjavalinnan ja kerran jouduin ihan nostamaan pyöräänkin
savireiästä, mutta muuten ajoni
oli tasavahvaa. Ajoimme huonon lähdön jälkeen vuorotellen peräkkäin edellisen
kilpailun kakkosen Christhoper Bach:in kanssa.
Tällä kertaa vauhtini ei riittänyt omien mokailujen jälkeen 11 sijaa paremmaksi.
Seuraavaan kilpailuun on tarkoituksena
muuttaa kilpailustrategiaa todella paljon, että voin vastata paikallisten vauhtiin.
Pyörä toimi täällä todella mahtavasti
ja kilpailua edeltävänä lauantaina viimeset iskunvaimennin säädöt olivat todella
hyvät näihin maastoihin,
kertoi Kirssi.

Seuraava kilpailu ajetaan maaliskuun 27. päivä Morgantonin Steele Creek
Campground:ssa, North Carolinan osavaltiossa. Sitä ennen
Simo saa kuitenkin mitä parhainta treenivastusta, koska Simo muuttaa mekaanikkonsa
kanssa Greenvilleen (South Carolinaan), jossa
majaansa pitää myös Aonia Passin kilpailun voittanut Paul Whibley.

Timo Salonen