Keskiviikon kahvitauko, Reijo Kivelä
Retza, minkälainen ihminen olet?
-Kai mä olen vähän hullu, 42 vuotta olen ajanut kilpaa ja 45 vuotta ollut mukana kilpailujen järjestelyissä. Kait se on jonkunlainen vamma päässä kun ei osaa sanoa ei. Olen kova tekemään hommia ja auttavainen. Olen myös luonteeltani hymyileväinen.
Kerro omaa taustaasi enduron parissa? Mitä saavutuksia sia on kisoista?
-Olen aloittanut kilvanajon 1971 ja siitä asti olen ajanut kilpaa joka vuosi. Loukkaantumisien takia on tietty joskus jäänyt kausia väliinkin. Jääradassa parhain saavutukseni on SM nelos sija. Enduron yli 125cc B-luokassa olin toinen 1983, saman vuoden puolessa välissä nousin A-luokkaa. Ensimmäisen päitsin ajoin -74 vuonna. Kilpaa olen ajanut siis motocrossia, enduroa, jäärataa ja maarataa. Tänä vuonna ajan Viron sarjaa endurossa ja muutaman kilpailun Suomessa.
Oletko ajanut Sixiä?
-Olen Portugalissa. Matkan mahdollisti kahden vuoden rahan keruu projekti kolmen miehen voimin. Lähdin kilpailuun 360cc Hussella ja jouduin keskeyttämään kilpailun. Tulin kerien vuoren rinteen alas pyöräni kanssa ja loukkasin nilkkani. Ryhmän muut kuljettajat ajoivat kilpailussa hienosti.
-Mainittavaa on mielestäni myös, että tänä vuonna tulee 20. kertani maajoukkueen huollossa Sixillä.
Mistä ammennat virtaa olla aktiivisesti mukana kisojen järjestelyissä?
-Omasta seurastani Kangasalan Moottorikerhosta, jonka jäsenistö perustuu laajaan harrastaja pohjaan.
-Tämä vuosi on kyllä kova kilpailuiden järjestämisen suhteen. Valvon useamman CC:n, tuomaroin normaaliin malliin ja olin pääjärjestäjänä Kakon kanssa Parolan CC:ssä. Enduron SM:ssä Laitikkalassa olin reittipäällikkönä ja apulaiskilpailunjohtajana, Hauholla ratamestarina. Lisäksi tulee uutena pestinä ensimmäinen halli MM-enduro, joka ajetaan Pirkka hallissa joulukuussa. Kilpailussa nähdään noin 70 kuljettajaa.
Olet mukana CC:n kehittämisessä, pitäisikö mielestäsi kisa formaatissa muuttaa jotain?
-Viimeksi lauantaina puhuttiin Jari Kakon ja Seppo Savon kanssa Kamoken ensi vuoden kilpailujen muuttamisesta kaksipäiväisiksi. Se mahdollistaisi myös ATV-luokan mukanaolon. Tällä hetkellä yksipäiväisissä kilpailuissa ollaan pulassa, jos jonkun onnettomuuden takia esim. lähdöt venyvät, sillä aikataulu on niin tiukka, että venymis mahdollisuutta ei ole.
Miksi CC:n suosio on mennyt perinteisen enskan ohi? Ja hiipuvatko endurokilpailut?
- Endurokilpailujen ongelmana on tänä päivänä maapolitiikka. Tilat jaetaan kaikkien perillisten kesken ja näin maa-alueet pilkkoutuvat pienempiin palasiin, mikä vaikeuttaa lupien hakemista. Esimerkiksi Aapiskukosta KaMoKe:n montulle kulkeva endurokilpailun reitti on ennen kulkenut kahdeksan maanomistajan mailla, kun nykyään maanomistajien määrä on noussut 36:een.
-Ei enduro kuitenkaan häviä kokonaan, vaan muuttuu varmasti enemmän talvi painotteiseksi.
-CC-kilpailuun on ekakertalaisen helppo tulla. Kilpailijan oma osuus kilpailusta on lähtöineen ja muineen ohi kolmessa tunnissa. Formaatti on on toimiva.
Tullaanko aina jatkossa CC-kisoissa käyttämään AMB-pondereita?
-CC:n lajiryhmällä on toiveissa, että saataisiin omat ponderit, mutta siihen asti käytetään mielellään Viron pondereita aina kun aikataulut sallivat sen. Heillä on 240 ponderia, joista melkein kaikki olivat käytössä lauantaina Jämsässä. Virosta oli paikalla kaksi kaveria, jotka todella osasivat hommansa ajanoton suhteen ja olivat mukavia.
Mistä johtuu, että Joutsan CC kisa sai ensin SM-arvon ja sitten se otettiin pois Vantaan peruuntumisen jälkeen. Tieto Vantaan crossin SM-kisasta oli kuitenkin tiedossa jo aiemmin, eli SM-kisat olivat päällekkäin, kun arvo annettiin?
-Tarkoitus oli siirtää Joutsan kisa Vantaan kilpailupäivälle, mutta kun Vantaan kisalla oli SM-arvo niin oli puhetta, että kilpailulle täytyy etsiä uusi päivä, jolloin ei ole enduron tai crossin SM:ää, mutta näin ei tehty.
Minkälaisena näet CC:n tulevaisuuden?
-CC:n tulevaisuus on erittäin hyvä. Kilpailu pystytään järjestämään pienellä alueella. Esim. Parolan kilpailu on kokonaan Puollustusvoimien mailla ja Jämsän kisassa oltiin kaupungin mailla lukuunottamatta pientä pätkää, joka kulki seurakunnan mailla.
-Jos ajanotto ongelmat saadaan pois, niin osanottajamäärät tulevat vielä kasvamaan. Ehkäpä ensi keväänä nähdään Parolassa yli 600 osallistujaa. Tämä kilpailu avaa kauden ja sopii enduro-, crossi- ja cc-kuljettajille.
Minna Valonen