Keskiviikon kahvihetki, Tapio Kiivanen
Kerro itsestäsi muutamalla lauseella?
-Olen aina ollut innokas urheilemaan ja harrastanut vuosien aikana useita urheilulajeja. Nuorena hiihdin paljon, mutta esim. jääkiekon ja harrastamiseen ei ollut tuolloin mahdollisuutta. Monet lajin 'niksit' on opittu harjoittelemalla, kyselemällä ja välillä kantapään kautta. Ehkäpä sen vuoksi olen toiminut jo yli 20 vuotta nuorten kanssa valmentajana monessa lajissa.
Miten olet ajautunut moottoriurheilun pariin?
-No tavallaan varmaankin pikkuserkun kautta. Olin hänen kanssaan paljon tekemisissä ja hän on entinen moninkertainen suomenmestari endurossa. Minua on myös aina kiinnostaneet moottorit ja vauhti.
-Aluksi ajoin enduroa ja vasta 20-vuotiaana siirryin ajamaan crossia. Mia on B-luokasta crossista epävirallinen Suomen mestaruus ja ajoin sekä enskaa että crossia A-luokassa. Ajoin crossia kympin sakissa muutaman vuoden, mutta totesin että maailmanmestaria minusta ei tule, joten lähdin jatko-opiskelemaan.
Minkälainen historia sia on Hyvinkään Moottorikerhossa?
-Olen liittynyt kerhoon kauan sitten kuljettajana ja oman aktiivikauden jälkeen toimin valmentajana muutaman vuoden. SItten pojan syntymän myötä olin poissa jokusen vuoden ja palasin takaisin -95-96, kun poika aloitti ajamisen.
-Tuolloin aloitimme kerhossa nuorisojaos toiminnan uudelleen Tenhusen Kimmon ja Kaartisen Raimon kanssa. Minä lähinnä valmensin ja 'pojat' järjestivät muuta toimintaa junioreille. Toiminnasta tuli niin suosittua, että emme mahtuneet enää yhdessä harjoittelemaan, joten oli pakko perustaa erillinen lisenssi/kilpailu-ryhmä. Maanantain ajoilloissa oli parhaimmillaan 90 junioria ja lisenssiryhmässäkin yli 40 kilpakuskia. Mia oli aktiivinen valmennusteami, joka teki pyyteetöntä työtä nuorten eteen. Se oli hienoa aikaa ja nythän moni noista junioreista ajaa SM-luokan kärjessä.
-Olen toiminut rata-ja kilpailujaoksen puheenjohtajana yli 10 vuotta. Aluksi olin kilpailuissa ratapäällikönä, ja sitten apulaiskilpailunjohtajana ja sittemmin kilpailunjohtajana.
-Olen myös kuulunut kerhon hallitukseen jo monta vuotta ja tällähetkellä olen kerhon varapuheenjohtaja.
Mikä saa sinut ottamaan vetovastuun aina haastavammista kilpailuprojekteista?
-Niissä oppii joka päivä uusia asioita ja halu kehittää itseään. Toisaalta luonteeni kaipaa haasteita ja haluan mennä ns. epämukavavuusalueelle, sitten yritän tehdä asiat mahdollisimman hyvin. Näin elämä pysyy mielenkiintoisena ja joskus tehdystä työstä saa jopa kiitosta.
Tulet toimimaan Hyvinkäällä ajettavan MM-kilpailun johtajana Kurt Ljungqvistin kanssa, miten olette jakaneet toimen?
-Koska kilpailu saatiin niin lyhyellä varoitusajalla, en ehtinyt suorittaa kilpailunjohtamiseen tarvittavaa FIM:in lisenssiä. Kurre on virallin kilpailunjohtajana ja minä toimin Kurren oikeana kätenä. Kurre pääasiassa valvoo ja huolehtii, että kaikki menee oikein.
Osaatko sanoa paljonko on tähän mennessä tehty talkoo tunteja tulevan MM-kilpailun eteen?
-Pelkästään maansiirtokoneiden tunteja on yli 500 ja talkoolaisten käsityöpari tunteja on reilut 700, järjestely ja organisointi tunteja on noin 550, joista 400 olen itse tehnyt. Näiden lisäksi on tehty paljon muita talkoo tunteja.
Osaatko sanoa ei?
-Osaan tottakai sanoa ei!
Minkä näet suurimpana haasteena motocrossin GP-kisojen järjestelyissä?
-Suurin haaste ja riski on lyhyt valmistautumisaika vain 4 kuukautta. Lisää tuskaa on tuonut todella paljon lupa-asiat, jotka keskittyvät viimeisille viikoille. Niin monta asiaa on ollut avoinna johtuen pyrogratian liikkeelle saannin hitaudesta.
Mitä odotat tulevalta kilpailulta?
-Odotan, että Hyvinkään Moottorikerho, Youthstream, Suomen Moottoriliitto ja Kansainvälinen Moottoriliiitto järjestävät suomalaiselle motocross yleisölle unohtumattoman ja upean tapahtuman. Tapahtuman, josta katsoja lähtee hyvillä mielin ja ajatuksella, että tänne kannatti tulla. Tämän eteen tehdään töitä ja tähän pyritään.
Minkälaisessa haarukassa mahdolliset katsojamäärät liikkuvat MM:ssä?
-Veikkaisin 8000-10 000 välissä
Mitä tälläinen pääluokkien MM-kilpailu antaa mielestäsi talkooväelle?
-Jokainen ymmärtää, että tämä on sellainen näytön paikka suomalaisesta osaamisesta. Suomalainen luonnehan on sellainen, että mitä tehdään niin tehdään hyvin. Välillä tuntuu, että jaksaako tehdä, mutta kisojen jälkeen jokaisella talkoolaisella on varmasti tyytyväinen olo. Tämä on suomen motocross- ja moottoriväelle upea yhteinen juttu.
Minna Valonen