Katso VGN reittivideo

Teksti
Rata valmistuu etuajassa. 26. - 27.5.2017 ajettavan VGN-kilpailun ratamestari Ville Haapasalo tiimeineen Asikkalan moottorikerhosta ovat tehneet hartiavoimin töitä kevään tullen ja kilpailun reitistä on valmiina jo 18km.

– Olemme tällä hetkellä jopa aikataulusta edellä radan valmistumisen suhteen, mikä tarkoittaa että tapahtuman lähestyessä meille jää runsaasti aikaa testata rataa kunnolla, joka puolestaan edesauttaa huomattavasti mm. kuljettajien turvallisuutta. Pääsimme viime syksynä tutustumaan GGN ratatiimin työskentelyyn ja saimme runsaasti oppia minkälaiset vaatimukset tämän kokoluokan kilpailu asettaa radalle. Kiersimme rataa mönkijöillä samalla kun GGN ratamestari esitteli reitin hyviä sekä huonoja puolia. Opintomatkan aikana päätimme myös että Vierumäellä ei ryvetä kurassa, eli emme rakenna reitille GGN:lle tyypillisiä kurahautoja., kertoo kilpailun ratamestari Ville Haapasalo.

Viimeviikonloppuna kilpareittiin pääsivät tutustumaan VGN Training Campille osallistuneet kuskit endurolegenda Juha Salmisen johdolla ja myös legenda itse pääsi ajamaan reittiä viikonlopun aikana.

– Ratapohja vaihtelee joutuisasta kangasmaastosta kovapohjaiseen ajouraan ja muutamaan kiviseen mäkeen. Rata haastaa sopivasti kaiken tasoiset kuljettajat ja se tarjoaa samalla hyvin ohituspaikkoja. Lisämausteen rataan tuovat korkeuserot, jotka tekevät radasta kuljettajan näkökulmasta mielenkiintoisen ja näyttävän. Vesivehmaan lenkokenttäalue tarjoaa muutenkin huikeat puitteet VGN:n tapahtuman varikko- ja messualueelle., Salminen toteaa.

Toukokuun lopulla ajettavan kilpailun valmistelut ovat siis erinomaisella mallilla ja kokonaisuutena kilpailu tarjoaa täysiverisenmoottoriurheilutapahtuman kaiken tasoisille kuskeille jossa tehtävää ja nähtävää on koko viikonlopun ajan koko perheelle. Kilpailun varsinainen ilmoittautuminen on nyt käynnissä!

 

Kilpailuviikonlopun aikataulu:

 

Torstai 25.5.

17:00 Katsastus alkaa

20:00 Katsastus päättyy

 

Perjantai 26.5.

07:00  - 12:00 Katsastus

10:00    Kultakypärä 50cc

11:00    Kultakypärä 65cc

12:00    Sähkö 1. Erä

12:45    Juniorit 10-15v

14:00    Sähkö 2. Erä

14:45    Classic

16:00 - 21:00 Katsastus

 

Lauantai 27.5.

07:00 - 10:00 Katsastus

09:00 Harraste 15-29 & Harraste 50-59

09:05 Harraste 30-39 & Harraste 40-49

09:10 Harraste naiset & 60+

12:30 Eliitti & Eliitti naiset

12:40 Eliitti V40 & Eliitti U23

Ilmoittautuminen & lisätiedot: www.nordicsportevent.fi