Kärkkäinen teki historiaa Vekaranjärvellä

Teksti
Sanna Kärkkäinen nousi ensimmäisenä suomalaisena naiskuljettajana endurossa A-luokkaan.
Kuva
Jani Hovi
Sanna Kärkkäinen onnistui kauden tavoitteessaan ja keräsi A-luokkaan oikeuttavat nousupisteet kasaan.

KTM-kuljettaja Sanna Kärkkäinen oli alkukauden aikana kerännyt kokoon tarvittavasta viidestä nousupisteestä neljä. Vekaranjärvellä oli siis mahdollisuus saada viimeinen tarvittava nousupiste nousua ajatellen, jossa Kärkkäinen onnistuikin. Tuloksena päivästä oli B1-luokan ensimmäinen sija ja koko B-luokassa kolmas sija. Näin ollen Kärkkäisestä tuli historian ensimmäinen naiskuljettaja, joka on noussut enduron A-luokkaan.

- Aivan mahtava fiilis. Tämä oli yksi kauden päätavoitteistani ja olen vieläkin hieman häkeltynyt, että olen todellakin saavuttanut nousun Suomen parhaiden kuljettajien joukkoon A-luokkaan. En olisi 7 vuotta sitten, kun ajoin täällä Vekaranjärvellä elämäni ensimmäisen endurokilpailun, että voisin joskus nousta A-luokkaan. Nousin B-luokkaan vuonna 2014 myös näin heinäkuun alussa ja pitkään ajoin B-luokassa sijoituksista luokan puoliväliin. Viime vuonna ajamisessani tapahtui hyppäys ja pystyin ajamaan kärkisijoituksista B-luokassa. Talvella voitin B-luokan Päitsillä ja nyt tämä nousu. Toivon, että saavutukseni antavat kaikille naiskuljettajille ja myös mieskuljettajillekin uskoa, että pitkäjänteisellä ja määrätietoisella työllä kaikki on saavutettavissa, Kärkkäinen kertoi.

Vekaranjärven kilpailu ajettiin puolustusvoimien alueella. Kilpailussa oli kaksi maastokoetta ja siirtymät ajettiin kangasmaastossa, panssariurilla ja hiekkateillä. A-, B- ja V40-luokat ajoivat kolme kierrosta ja pätkäaikaa kertyi noin tunnin verran. Ensimmäinen, lyhkäisempi pätkä ei Kärkkäiselle tuntunut sopivan, mutta toisella, pitkällä pätkällä hän pystyi kellottamaan hyviä aikoja.

- Yritin kaikkeni ensimmäisellä pätkällä, mutta kello ei vain siellä tykännyt. Toinen pätkä sujui paremmin. Ajooni en siis ole täysin tyytyväinen, mutta pystyin kuitenkin kellottamaan tasaisia aikoja kaikilla kolmella kierroksella. Kaikin puolin muuten tykkäsin reitistä paljon. Järjestävä seura oli tehnyt hienoa työtä.

Seuraavan kerran Kärkkäinen nähdään Kauhajoella ajettavassa Cross Countryn Suomen Cup-kilpailussa heinäkuun 27.päivä.