Karjalan Kankailla -pariajo lähestyy
Vuosi sitten MC Kitee järjesti ensimmäisen pariajo -kilpailunsa ja kilpailijoilta saadun positiivisen palautteen voimin lähdettiin kisaa järjestämään myös tänä vuonna.
Reitti on monelle Kiteellä kilpailleelle osin tuttu aiemmista kilpailuista, mutta pieniä muutoksia on myös tapahtunut.
- Reittiin on panostettu ja sitä on myös pidennetty, rata on nyt lienee Suomen pisin 18 km:n pituudellaan. Vaihtoaluetta on viime vuoden kisasta yksinkertaistettu ja reitillä on nyt myös yksi extreme -osuus, tuumaa kilpailun johtaja Kauko Päiväkumpu.
Kauko Päiväkumpu teroittaa vielä, että tämä kilpailu on ikään kuin ”kenraali” syksyiselle CrossCountrylle, sillä reitti tulee olemaan sama, hän huikkaa.
Myös ratamestari Pasi Kolehmainen odottaa hyvää kilpailua, sillä reitti on hyvä ja hieno. Pehmeät paikat ollaan yritetty kiertää kokonaan, mutta kevään sää tietysti vaikuttaa siihen, miten maasto kuivaa. Eikä extreme -osuuttakaan tarvitse pelätä, se on pieni ja simppeli, Pasi Kolehmainen lupaa.
Parannuksia on tehty myös muualle kuin reittiin, nyt kilpailijoilla on mahdollisuus pestä pyörät kilpailun jälkeen. Katsojiakin on ajateltu, sillä lähtö ja maaliviiva sekä varikko- ja vaihtoalue ovat kaikki lähekkäin, joten kilpailun sykkeeseen on helppo päästä mukaan.
Kilpailun ensimmäinen pari starttaa klo 10.00. A- ja B-luokat ajavat 8 kierrosta, C- ja V40 sekä V50 -luokat ajavat 6 kierrosta. Parista kummankin kuljettajan on ajettava vähintään 2 kierrosta. Kuljettajat voivat ajaa halutessaan samalla moottoripyörällä.
Kilpailun ilmoittautumisaika päättyy tiistaina 7.5. klo 21.00.
Kilpailun sivut löytyvät osoitteesta http://www.finnbike.info/mckitee/pariajo2013/index.htm