Kaksi suomalaista MX Masters Kids -kilpailuun

Ranskassa kaasutellaan viikonloppuna 750 kuljettajan MX Masters Kids -kilpailu, jossa on mukana myös kaksi suomalaista kuljettajaa.

Valtolinessa, Ranskan pohjoisosassa ajettavaan, nuorille kuljettajille suunnattuun MX Masters Kids -kilpailuun on ilmoittautunut kuljettajia 25 eri maasta. Vuonna 2003 ensimmäistä kertaa ajetussa kilpailussa on mukana tänä vuonna yhteensä noin 750 kuljettajaa, joten voidaan todellakin puhua suurtapahtumasta. Tällä kertaa mukana on myös kaksi suomalaista kuljettajaa, kun Viktor Leppälä ja Samuel Paalasmaa kilpailevat 65-kuutioisen luokassa.

Jo perjantaina käynnistyvässä kilpailussa radalla nähdään yhteensä 11 eri luokkaa, aina alle 7-vuotiasta 50-kuutioisilla pyörillä ajavista kuljettajista lähtien. Mukana on myös kaksi aikuisten luokkaa, joista toinen on nuorten kuljettajien isille suunnattu. Kilpailussa on aiemmin nähty myös monta maailman huippukuljettajaa, kuten muun muassa Tim Gasjer,  Ken Roczen, Austin Folkner, Roman Fevbre, Dylan Ferrandis, Benoit Paturel, Max Anstie, Aaron Pleissinger ja Arnaud Tonus.