Kaksi suomalaista Greece Rallyyn

Ralf Molander lähtee testaamaan vauhtiaan Kreikkaan.
Kuva
Tiedote
Suomalaiset Ralf Molander ja Olli Hytönen osallistuvat viikonloppuna starttaavaan Greece Rally 2022 -kilpailuun.

Greece Rally kuuluu FIM Europe Cross Country Rally -sarjaan ja se ajetaan 27.08-03.09 Verian kaupungin ympäristössä. 7 päivää kestävän rallin reitti on kokonaisuudessaan 1 445 km pitkä ja suunnistus tapahtuu tiekirjan avulla, eli reittiä ei ole merkitty maastoon mitenkään. Kilpailu on niin sanottu "apilaralli", eli kilpailun pääpaikan, Verian, ympärillä ajetaan päiväetappeja, joiden pituudet vaihtelevat 50 kilometristä aina 350 kilometriin asti. Reitti kulkee monenlaisilla alustoilla, vaihdellen leveistä hiekkateistä pieniin vuoristopolkuihin. Rallin viides päivä on niin sanottu Marathon-päivä, jonka jälkeen moottoripyörän huolto on etapin jälkeen kielletty. Tämä tarkoittaa että pyörillä on ajettava 530 km ilman huoltoa.

Kilpailuun on ilmoittautunut tänä vuonna 50 kuljettajaa, jotka ajavat kahdeksassa pääluokassa. Mukana on myös ATV/UTV- sekä autoluokka. Molander ja Hytönen kilpailevat moottoripyörien pääluokassa 3 ( 400-499-kuutioiset), jossa mukana on myös esimerkiksi Dakar-rallissa kolmen joukkoon yltänyt Stefan Svitko. Vuonna 2015 Dakar-rallissa ajanut Molander teki päätöksen kilpailuun lähtemisestä varsin myöhään.

- Omat valmisteluni eivät ole parhaat mahdolliset, koska päätöksen kilpailuun osallistumisesta tein vasta heinäkuussa, kun Olli (Hytönen) kysyi lähdenkö kaveriksi. Olen toki pitänyt kuntoa yllä ja ajoakin on tullut jonkin verran. Heinäkuussa olin ajamassa reilun viikon Saariselällä oppaana MotoJyskyn International Six Nights Endurossa ja muutenkin enduroa on tullut treenattua, Lopen Endurolla oppaanakin toimiva Molander kertoo.

Molander haaveilee yhä ajavansa uudelleen Dakar-rallissa, mutta myöntää, ettei se ole mahdollista enää vuoden 2023 osalta. Kreikkaan hän lähtee ilman suurempia paineita.

- Lähden hakemaan virhevapaata tekemistä, harjoittelemaan tiekirjalla navigointia ja nauttimaan hienoista maastoista sekä vanhoista ajokavereista. Mikäli saan ajaa omaa ajoani ilman ongelmia ja navigointi osuu kohdalle, niin yleensä se näkyy kyllä tulosluettelossakin. Tavoite on ajaa pitkä kisa kunnialla maaliin, sillä tämä olisi neljäs maaliin ajettu Greece-ralli osaltani, kertaa vuosina 2017, 2018 ja 2019 kisat maaliin ajanut Molander.

Hytönen on ajanut Kreikan rallin edellisen kerran vuonna 2019. Tällä kertaa miehen pyörä on muuttunut suuremmaksi ja hän ajaa nyt 450-kuutioisella pyörällä, joka on rakennettu enemmän rallipyörän suuntaan. Hytönen kertoo, että saapuu kisapaikalle muutama päivä ennen kilpailun alkua, jotta ehtii tottua Kreikan korkeisiin lämpötiloihin. Hienoissa maisemissa ajettavassa kilpailussa Hytönen odottaa pääsevänsä nauttimaan ajamisesta.

- Odotan innolla, että pääsen paikalle rakentamaan varikkoa ja tapaamaan tuttuja ympäri maailmaa. Pääsemme kaikki samaan fiilikseen, jossa kaikkia autetaan ja kaikille toivotaan onnistumisia. Mielenkiinnolla odotan pääsyä ajamaan itse kisassa. Toinen puoli kilpailusta on keskittymistä navigointiin ja siihen, miten tärkeää se on, sillä edelliseltä kerralta jäi monta asiaa, joissa haluan onnistua paremmin. Lähinnä haluan saada omia virheitä pois ja tarkkuutta tiekirjan lukemiseen. Ajopuoli sujuu kyllä, kunhan suunnistus onnistuu, Hytönen pohtii.