Kaksi mestaruutta varmistui

Alexander Wiik varmisti tänään MXV35-luokan mestaruuden.
Kuva
Jani Hovi
Alavuden SM-motocrosseissa varmistui tänään kaksi Suomen Cupin mestaria.

MXV35-luokassa päivän ensimmäinen erä jouduttiin keskeyttämään, kun sarjassa kakkosena ollut Jarno Mattila kaatui rajusti. Erää oli keskeytyshetkellä ajettu 7:32, eli juuri yli puolet varsinaisesta ajoajasta (15 min.). Näin ollen keskeytyshetken tulokset jäivät voimaan, sillä muutoksella että Mattila pudotettiin tuloslistoissa sääntöjen mukaan viimeiseksi. Erän voittoon kaasutteli näin ollen Alexander Wiik, ennen Markus Jaakolaa ja Teijo Häkästä. Toisessa erässä Wiik dominoi täysin muuta porukkaa, ottamalla voiton 43 sekunnin erolla Jaakolaan. Häkänen oli jälleen kolmas. Kun Mattilan päivä meni penkin alle ensimmäisen erän kaatumisen johdosta, menetti hän sarjassa kakkosijan Jaakolalla. Samalla Wiikin piste-etumatka venyi jo 60 pisteeseen. Kun kauden päätöksessä on jaossa 50 pistettä, varmisti Wiik näin ollen MXV35-luokan Suomen Cupin mestaruuden.

MXV45-luokassa Tommi Laine ja Lari Lehtiö vaihtelivat erän alussa sijoituksia kärjessä, mutta lopulta Laine otti paikkan kärjestä erän puolessa välissä ja ajoi voittoon ennen Lehtiötä. Miska Aaltonen oli erän kolmas. Toisessa erässä Aaltonen pääsi vauhtiin ja ajoi kärjessä koko matkan. Lehtiö oli erän kakkonen ja Jukka Vähäpesola nousi lopussa kolmanneksi. Sarjan yhteispisteissä Lehtiö jatkaa kärjessä, mutta Aaltonen on vain seitsemän pisteen päässä kakkosena. Laine on kolmas, kolme pistettä Aaltosen takana.

MXV55-luokassa Pasi Virtanen otti täydet pisteet päivän molemmista eristä ja kasvatti pistejohtonsa sarjassa jo 48 pisteeseen. Päivän totaalin kakkonen oli Jari Lehto, joka ajoi kaksi kolmossijaa eristä. Lehto on sarjassa myös kakkosena. Antti Paasonen oli ensimmäisen erän viides ja toisen erän kakkonen, ollen totaalin kolmas.

MXJ-luokassa Sampo Rainio dominoi jo aamun aika-ajoa ja sama tahti jatkui myös ensimmäisessä erässä, voittomarginaalin ollessa 20 sekuntia toiseksi ajaneeseen Kasper Kangasniemeen. Kolmanneksi kaasutellut Aaro Kankaanpää jäi jo minuutin Rainiosta. Toinen erä sujui vastaavaan tyyliin Rainio merkeissä, Kangasniemen ollessa kakkonen. Nestori Tolvanen oli tällä kertaa kolmas. Kangasniemi johtaa sarjaa nyt pisteen erolla Rainioon. Kankaanpää nousi sarjassa kolmanneksi, mutta hän on jo mestaruustaistosta ulkona.

ATV SM-luokassa Jesse Uusitalo oli päivän totaalin ykkönen, voittamalla toisen erän ja olemalla ensimmäisessä erässä toinen. Lasse Ruotsalainen oli päivän kakkonen ja Valtteri Vainionpää kolmas. SM-pisteissä Uusitalon johto on nyt 41 pistettä, ennen Max Karilaista.

ATV Vet-luokassa saatiin tänään toinen Suomen Cup -mestari, kun Jani Saarinen voitti molemmat erä ja varmisti mestaruuden. Petri Kares oli päivän totaalin toinen ja Harri Autio kolmas.

Pistetilanteet ovat vielä epäviralliset.