Kaivolainen tyytyväinen Päitsiin

Kaivolaisen kilpailu alkoi ongelmien merkeissä, kun perjantain toisella maastokokeella nuorukaisen pyörästä meni tulppa, vain 500 metriä ennen maastokokeen maalia. Kaivolainen vaihtoi tulpan metsässä ja meno jatkui. - Muutenkin perjantai oli vaikea mie. Tuli kaatuiltua ja pätkät olivat aivan karmeassa kunnossa. Varsinkin Nuuttilan pätkä oli todella hirveä, Kaivolainen kertoi.

Lauantaina lumi reitin varrella lisääntyi ja samalla meno helpottui. - Lauantai oli hyvä päivä mie. Reitti oli todella hyvässä kunnossa ja meno maistui. Sysmässä lauantaina iltapäivällä ajettu maastokoe kisan ylivoimaisesti paras, ehkä jopa koko talven paras pätkä. Jäistä, nopeaa spooria

Sunnuntaina palattiin perjantain maastokokeille, jotka oli paikoin melko haastavia. - Sunnuntaina ei ollut kyllä mitään älytöntä lentoa, vaan otin paikoin varman päälle jotta pääsin ehjänä maaliin.

Pitkän kilpailun rasitukset näkyivät myös Kaivolaisella. - Ranteen kipeytyivät ja jostain ihme syystä myös etusormet. Muuten kunnon puolesta jaksoin ajaa hyvin, eikä varsinaista väsymystä tuntunut. Perjantaina illalla oli ehkä väsyneempi, kuin missään muussa vaiheessa kilpailua.

Kaivolaisen matka suuntautui heti Päitsin jälkeisenä keskiviikkona Latviaan, jossa hiotaan vauhtia kesää varten. - Olen täällä leirillä kaksi viikkoa ja palaan Suomeen ajamaan Panssari Cross Countryn, Kaivolainen päätti.

Jani Hovi / Xracing