Junnola ja Weckman kohti ensimmäistä tulikoetta

Honda Europe järjestää tulevana viikonloppuna motocross EMX150 Euroopanmestaruus sarjan valmistavan leirin Espanjan Albaidassa. Suomesta leirille osallistuu Team Manninen Bros juniorit Tatu Junnola ja Emil Weckman. Leirille osallistuu 32 kuljettajaa 16 eri maasta ja kuljettajia on paikalla aina Yhdysvaltoja ja Chileä myöten. Ohjelmassa viikonlopun aikana on psyykkisiä ja fyysisiä testejä sekä tietysti ajoa. Kuljettajia arvioi EMX150 sarjan valmentajan Gordon Crockardin lisäksi mm. Hondan tehdaskuljettajat Gautier Paulin ja Jorge Zaragoza sekä motocross-legenda Jean-Michel Bayle.

- Olimme samaisella leirillä jo viime vuonna, joten luonnollisesti viikonlopun kuviot on melko hyvin selvillä. Olennaista on tietysti löytää parhaat mahdolliset säädöt EM-avaukseen Italiaan, mutta luonnollisesti kuljettajat pyrkivät ottamaan kavereilta luulot pois jo heti kättelyssä. Ennakkoon varmaa on, että viime vuonna pronssille Albie Wilkien ja Jere Haaviston jälkeen ajanut ruotsalainen Albin Larsen tulee ajamaan todella kovaa. Olemme tällä viikolla Weckmanin kanssa ajaneet parina päivän iskaritestejä Hangossa ja hänen vauhtinsa näyttää hyvältä, mutta valitettavasti Junnola ei päässyt paikalle, joten jopa tiimin sisällä kuljettajien vauhtierot on arvoitus. Viime kaudella hävisimme mestaruuden kahdella pisteellä, joten mestaruus on luonnollisesti tavoitteena myös tällä kaudella, kommentoi tiimipäällikkö Kusti Manninen.

Tatu Junnola osallistui leirille ja EM-sarjaan jo viime vuonna, mutta Emil Weckmanille kokemus on uusi.

- Odotan viikonloppua innolla ja erityisesti kiinnostaa mitä vauhtia muut kuljettajat ajavat. Vaikka loppuvuodesta sattunut solisluuvamma keskeytti ajoharjoitukset reilun kuukauden ajaksi, niin uskon olevani ihan hyvässä iskussa. Tämä on myös ensi esiintymiseni Honda Europen suuntaan, joten olennaista on myös antaa hyvä kuva osaamisestani niin radalla kuin radan ulkopuollellakin, Weckman toteaa.

Weckman ja Junnola avaavat motocrossin EM-kautensa Italian Arco Di Trentossa 18. - 19. huhtikuuta.

Teksti: Team Manninen Bros. Honda tiedotus