Jukolasta kauden ensimmäinen mestari
Hyvinkään moottorikerhon Lari Jukola ajoi kauden yhdennennessätoista erässä jo kahdeksannen voittonsa ja varmisti
junioreiden Suomen Cupin mestaruuden jo ennen kauden päätöskisaa. Voitolla poika myös juhlisti samalla 15-vuotissynttäreitään.
Suomen Cupin finaali oli Jukolalta, kuten niin moni muukin aikaisempi erä, tasaisen varma suoritus. Hän starttasi kärkiryhmässä ja nousi johtoon jo toisella kierroksella ohittamalla Miro Sihvosen. Tämän jälkeen Jukola jatkoi sen kummempia repimättä kärjessä ja varmisteli voittoaan viimeisten kierrosten aikana.
Finaalin kakkoseksi ajoi Robin Selenius, varmistellen samalla sarjan hopeasijaansa. Pitääkseen yllä edes teoreettiset mahdollisuudet mestaruuteen, olisi Seleniuksen pitänyt lyödä Jukola Siilinjärvellä varsin reilusti. Hopeamitaliin on vielä teoriassa mahdollisuudet muutamalla muullakin kilpailijalla, mutta sarjan kakkospaikan omistajan vaihtuminen päätöskisassa Tampereella vaatisi Seleniuksen täydellistä epäonnistumista.
Jukolan hallinta on kauden aikana ollut selviö ja Selenius on koko ajan pitänyt tiukasti kiinni hopeasijasta, sen sijaan pronssikamppailu ratkaistaan vasta Tampereella. Santeri Pikkumäki oli Siilinjärven finaalin kolmas ja vankisti näin asemiaan tiukassa pisteväännössä. Pikkumäen haastajista Joel Kolehmainen oli viides ja Roni Salin kuudes, finaalin startin nimiinsä vienyt Sihvonen kaatui kamppaillessaan erän kakkossijasta Seleniuksen kanssa ja päätyi sijalle 13.
Mestaruuden jo varmistanut Jukola aikoo ajaa myös Tampereen päätöskisan erät.
- Joo, äiti oli jo laittanut ilmoittautumisen menemään ja maksanutkin osallistumismaksun, niin sitten ajan. Tampereella ajan kyllä lauantaina myös piikillä, treeniä on sillä takana nyt kymmenisen tuntia, Jukola hymyili.
Sunnuntain kansallisten luokkien voittoon ajoivat Patrik Raittala (MX125) ja Antti Ukkonen (MXB).
MXC/A Suomen Cupin kauden viimeinen osakilpailu ajetaan Tampereella MX1-luokan päätös-SM:n yhteydessä 18.9.
Täydelliset tulokset:
http://www.mylaps.com/results/showevent.jsp?id=705866
Teksti: Totti Raittila
Kuva: Xracing