Jukolan kausi pilalla

Aleksi Jukola jäi tuskaisena radanpintaan startin jälkeen.
Kuva
Jani Hovi
Aleksi Jukola koki kovia sunnuntaina Siilinjärvellä ja valitettavasti hänen kisakausi on pilalla loukkaantumisen vuoksi.

Aleksi Jukola teki paluun motocrossin pariin tänä vuonna ja lähti mukaan MX2-luokan SM-sarjaan. Karkkilan SM-avauksessa RX Moton KTM-kuljettaja oli MX2-luokan kahden erän totaalissa kuudes ja lähti hyvillä mielillä Siilinjärvelle. Siilinjärven ensimmäisessä erässä Jukola oli myös luokan kuudes, mutta hänen kisaviikonloppunsa päättyi toisen erän starttiin.

- Startti meni ihan pieleen, kun meinasin kaatua heti puomin pudottua, osuttuani toiseen kuljettajaan. Ensimmäisessä kurvissa osuin taas toiseen kuljettajaan ja ajauduin starttimutkassa ulos. Ajoin ulkokurvia ja juuri kun suora aukesi, ajoi joku minun kylkeen. Tilanteessa jalkani jäi toisen kuljettajan takapyörän ja lokasuojan väliin, vääntyen siinä, Jukola kertoi.

Jukola kävi maanantaina kuvauksessa ja sai eilen lääkäriltä tuomion.

- Sivuside on revennyt, kierukassa on pientä vauriota ja reisiluun pää on murtunut. Leikkausta ei vaadita, mutta nyt alkuun joudun olemaan tuen kanssa kuusi viikkoa, jonka jälkeen tilannetta arvioidaan uudelleen, pettynyt Jukola päätti.