Jukola kärsii selkävaivoista

Lari Jukolan ajaminen Lahden SM-endurossa oli hankalaa selkävamman vuoksi.
Kuva
Jani Hovi
Kauden ensimmäinen SM-kilpailu ei mennyt Lari Jukolan suunnitelmien mukaan ja siitä lähtien Jukola onkin ollut ajamatta.

Viime vuosina loukkaantumisista kärsinyt Lari Jukola lähti tämän kauden enduron SM-sarjaan positiivisin mielen, tarkoituksenaan päättää kausi Suomen mestaruuteen. Kaikki kuitenkin synkkeni jo Lahden SM-enduroa edeltävällä viikolla, kun Jukola kaatui harjoituksissa. Vaarattomalta tuntuneessa tilanteessa Jukola satutti selkäänsä, mutta oletti itse kyseessä olevan vain lihaskivun. RX Moto KTM-kuljettaja lähti mukaan kauden ensimmäiseen SM-kilpailuun, mutta tajusi jo ennen ensimmäistä maastokoetta tilanteen.

- En pystynyt ajamaan edes ensimmäisellä siirtymällä kunnolla, kun selkään sattui niin paljon. Ajoin kuitenkin kivusta huolimatta kisan maaliin, mutta vauhtini oli kaukana normaalista, E1-luokassa sijalle 11. ajanut Jukola kertoi.

Kilpailun jälkeen Jukola suuntasi lääkärille, sillä kivut rupesivat olemaan niin kovat, että yöt menivät valvoessa. Jukolan selkää tutkittiin ja lääkärit tekivät erilaisia testejä, mutta testeistä ei löytynyt mitään selkeää syytä kivuille.

- Kivut ovat nyt helpottaneet sen verran, että pystyn nukkumaan yöt kohtuullisen hyvin. Lääkärit jatkavat yhtä testejä ja yrittävät löytää syytä kivuille, Jukola päätti.