Jukola hallitsi avausta

Aleksi Jukola vei yleiskilpailun voiton Keravalla.
Kuva
Jani Hovi
Aleksi Jukola vei yleiskilpailun voiton tänään Keravalla. Veteraanien Suomen Cupissa korkeimmat pisteet nappasivat puolestaan Tuomas Nieminen ja Kimmo Hintikka.

Keravalla tänään kaasuteltu Talaria Endurosprint avasi kotimaisen endurokauden. Varsin pilvisessä säässä ajettu kilpailu käynnistyi aamulla V50-luokan Suomen Cupin merkeissä, jonka lisäksi reitillä nähtiin myös V60, V70, C, E- ja naisten luokat.

V50-luokassa Jämsän Seudun Moottorikerhon Petteri Silvan avasi päivän vauhdikkaimmin, mutta toisella kierroksella kärkeen nousi Kimmo Hintikka. Kangasalan Moottorikerhon GASGAS-kuljettaja Hintikka ajoi pohjat myös viimeiselle kierrokselle ja voitti luokan lopulta 27 sekunnin turvin, ennen Silvania. Oulun Moottorikerhon Sami Eskola nousi viimeisellä kierroksella luokan kolmanneksi, jääden 55 sekuntia Hintikalle. Harri Ritari jäi Eskolalle viisi sekuntia ja oli neljäs, Janne Rahikaisen kerätessä viidenneksi korkeimmat Suomen Cup-pisteet.

hintikka

Kimmo Hintikka voitti V50-luokan.

C-luokassa nähtiin melkoisesti ohituksia kärkikuljettajien osalta, kun lopulta luokan voittanut Jesse Katainen ja kolmanneksi sijoittunut Jonni Hujala ajoivat ensimmäisiä kilpailujaan ja lähtivät reitille viimeisten kuljettajien joukossa. Katainen oli ensimmäisellä kierroksella luokassa 10. ja Hujala puolestaan 20. Hujala ajoi toiselle ja kolmannelle kierrokselle nopeimmat ajat, Kataisen ollessa puolestaan toinen molemmissa. Karhulan Moottorikerhon Katainen voitti luokan lopulta 12 sekunnin erolla toiseksi ajaneeseen Olli Kokkiin. Hujala jäi 37 sekuntia Kataisesta ja oli kolmas. Koko kärkikolmikko sai suoran nousun B-luokkaan.

V60-luokassa Vantaan Moottorikerhon Tero Svinhufvud vei voiton, ennen Jarkko Koskista ja Tapio Penttilää. V70-luokassa Sipoon Moottorikerhon Seppo Suominen oli luokan ainoa kuljettaja ja otti voiton. Naisten luokassa Riihimäen Moottoripyöräkerho Kahvakoplan Jutta Heikkala otti voiton lähes neljän minuutin turvin ennen Emma Ojasta. Taru Hakunen oli luokan kolmas.

E-luokassa Tuusulan Moottorikerhon Eero Remes ajoi Talarialla voittoon 13 sekunnin erolla Tom Nordmaniin, joka ajoi Stark Vargilla. Mainittakoon, että Remes oli aamupäivän kuljettajista kuudenneksi nopein ja Nordman seitsemänneksi nopein, ja heidän edellä oli vain V50-luokan kärkiviisikko.

remes

Eero Remeksen menoa Talarialla.

Jukola vahvin

Iltapäivällä reitille starttasi A, B- ja V40-luokat. Yleiskilpailussa ensimmäisellä kierroksella kovinta vauhtia piti Vantaan Moottorikerhon Aleksi Jukola, mutta Antti Hänninen hävisi hänelle vain 0,02 sekuntia, joten luvassa oli hieno kilpailu. Valitettavasti tuo taistelu loppui jo toisen kierroksen alussa, kun Hännisen pyörä sammui kierroksen alussa, eikä enää lähtenyt käymään. Hännisen tavoin keskeytyksen koki kärkipään kuljettajista myös Niko Puotsaari ja Ville Meisola, jotka molemmat ajoivat vain yhden kierroksen. Puotsaari kärsi vatsataudista, mutta Meisolan keskeytyksen syytä meillä ei ole vielä tiedossa.

Jukola kellotti nopeimman ajan myös toiselle kierrokselle ja johti tuossa vaiheessa kilpailua jo lähes puolentoista minuutin erolla toisena olleeseen Mäntsälän Moottorikerhon Albert Juholaan. Kolmannella kierroksella Sysmän Moottorikerhon Tuomas Nieminen kellotti pohja-ajan ja nousi jo seitsemän sekunnin päähän toisena olleesta Juholasta. Jukola kellotti viimeiselle kierrokselle pohjat ja näin ollen RX Moton KTM-kuljettaja voitti kilpailun reilun puolentoista minuutin turvin. Team Motopalvelun KTM-kuljettaja Juhola oli kakkonen, ennen niin ikään Team Motopalvelun väreissä ajanutta KTM-kuljettaja Niemistä. Samalla Nieminen nappasi myös V40-luokan korkeimmat pisteet.

nieminen

Tuomas Nieminen voitti V40-luokan.

Yleiskilpailussa neljänneksi kaasutteli Mika Karma, joka oli samalla V40-luokassa toinen. Kilpailun jälkeen Karma kaipasi lääkintähenkilökunnan apua, kun Husqvarna-kuljettajan pikkusormi oli osunut puuhun ja siinä oli pitkä haava. Betan sarviin takaisin vaihtanut Teemu Latostenmaa oli yleiskilpailun viides.

V40-luokassa Niemisen ja Karman perässä kolmanneksi ajoi Jämsän Seudun Moottorikerhon Ville Jaronen. Juha-Pekka Tirkkonen oli luokan neljäs ja Janne Rantanen viides. 

B-luokan voittoon ajoi järjestävän kerhon Samu Niinimäki, jolle toiseksi ajanut Rasmus Putkonen jäi 30 sekuntia. Toni Laaksonen oli luokan kolmas.

Kotimainen endurokausi jatkuu kahden viikon kuluttua SM-avauksen merkeissä.

Kilpailun täydelliset tulokset.

Kommentit

Lähettänyt ville meisola : La, 01/27/2024 - 19:58

Eturaratas halki...

Kieli
suomi

Lähettänyt Heikki Savonen : La, 01/27/2024 - 20:05

Jesse Katainen, C luokan voittaja, Kawasaki 450,  edustaa Karhulan moottorikerhoa! 💪

Pankaa nimi mieleen! 💪

Kieli
suomi