Juholasta vuoden tulokas

Albert Juhola valittiin vuoden tulokkaaksi endurossa.
Kuva
Jani Hovi
Albert Juhola valittiin enduron vuoden tulokkaaksi.

”Oskun pytty” -nimellä kulkeva kiertopalkinto jaetaan perinteisesti vuosittain endurossa vuoden tulokkaalle. Palkinto jaetaan sellaisten kuljettajien kesken, jotka eivät aja vuoden alussa A-luokassa, mutta ovat keränneet tarvittavan määrän nousupisteitä A-luokkaan vuoden aikana. Lisäksi kuljettaja saa olla maksimissaan 20-vuotias. Kiertopalkinnosta löytyvät muun muassa Juha Salmisen, Marko Tarkkalan, Antti Hännisen ja Hugo Svärdin nimet. Viime vuonna palkinnon voitti Pyry Juupaluoma.

Tänä vuonna ehdot täytti kaksi kuljettajaa. He olivat U20-luokan SM-sarjassa kolmanneksi sijoittunut Salon Moottorikerhon Niko Puotsaari ja sarjassa kuudenneksi sijoittunut Mäntsälän Moottorikerhon Albert Juhola. Kaksikko ajoi kauden aikana kuudessa samassa kilpailussa, joissa Puotsaari oli keskinäisessä vertailussa neljä kertaa nopeampi, Juholan ollessa nopeampi kahdesti. Juhola voitti kauden aikana B1-luokan kolme kertaa, kun taas Puotsaarella ei luokkavoittoja ollut.

Pohdinnan jälkeen enduron lajiryhmä valitsi vuoden tulokkaaksi Juholan.

- Mietimme todella pitkään tätä asiaa ja päädyimme valitsemaan Juholan vuoden tulokkaaksi. Lopulta asian ratkaisi Juholan kauden aikana ajamat luokkavoitot, enduron lajiryhmän Jarkko Valtonen kertoi.

Kommentit

Lähettänyt Jyri Mannila : Ma, 11/09/2020 - 13:20

Onnittelut juholalle! Hyvä että liitossa osattiin tänä vuonna tehdä oikeita ratkasuja. Aina ei olla osattu! Tai sitten ei ole edes yritetty ;) 

Language
suomi

Lähettänyt Juha Puotsaari : Ma, 11/09/2020 - 18:08

Lajiryhmän kannattaa jatkossa ilmoittaa etukäteen palkitsemisperusteet niin kuskit tietävät mihin kisoihin tai asioihin panostavat. 

Language
suomi

Lähettänyt Lassi Määttä : Ma, 11/09/2020 - 20:26

Hyvä Albert, onnittelut ! Kehitys on ollut hienoa seurata.

Language
suomi

Lähettänyt Pasi Sundell : Ti, 11/10/2020 - 09:48

Mistä lähtien kansallisten kilpailujen luokkavoittoa on arvostettu korkeammalle kuin SM-sarjassa menestymistä? Eli Oskun pytty jaetaan kyläkisojen mukaan, ei arvosarjan.

Language
suomi

Lähettänyt Elmero Andersson : Ti, 11/10/2020 - 11:02

Hyvä Niko "Aina ei voi voittaa, ei edes joka kerta!" -Hugopeikko

Language
suomi