Juhola juhli E2-luokan SM-hopeaa Sipoossa, Kytönen luokkavoittoon

Kuva
Jani Hovi
Albert Juhola ajoi toiseksi Sipoon SM-enduron E2-luokassa ja varmisti samalla luokan SM-hopean. Roni Kytönen voitti puolestaan yleiskilpailun tavoin myös E2-luokan.

E2-luokan voittajasta ei ollut Sipoossa epäselvyyttä. Myös yleiskilpailun nimiinsä vienyt Roni Kytönen oli luokan ylivoimainen ykkönen.

Yleiskilpailun ja E2-luokan kärkinelikko oli sama. Albert Juhola sijoittui toiseksi ja Peetu Juupaluoma kolmanneksi. Ville Meisola oli luokan neljäs ja Samuli Puhakainen viides.

Hopeataistelu Juholalle

Juupaluoma oli varmistanut E2-luokan Suomen mestaruuden jo ennen kauden päätöskilpailua. Sen sijaan Juhola ja Antti Hänninen lähtivät Sipooseen taistelemaan hopeamitalista, Hännisen ollessa yhdeksän pistettä Juholan edellä.

Juhola onnistui kilpailussa erinomaisesti ja kun samaan aikaan Hänninen sijoittui E2-luokassa kuudenneksi, meni SM-hopea Juholalle pisteen erolla. Hänninen otti luokan pronssin, Meisolan ollessa neljäs.

Luokan tulokset: