Jarvis: ”Minulla oli itsellänikin epäilyjä kunnostani”

Graham Jarvis otti uransa viidennen voittonsa Erzbergin rautakaivokselta.
Kuva
Future7media
Graham Jarvis teki sunnuntaina jotain sellaista, mihin moni ei enää uskonut. Husqvarna-kuljettaja valloitti jälleen Erzbergin, tällä kertaa 44-vuotiaana.

Graham Jarvis voitti edellisen kerran Erzbergrodeon 12 kuukautta sitten ja tuli tämänkin vuoden kilpailuun voitto mielessä, tietäen kuitenkin monen muun nuoremman himoitsevan myös titteliä. Kuten niin monta kertaa aiemminkin, ei Jarvisin startti ollut paras mahdollinen ja hän tuli ensimmäiselle reittitarkastusasemalle sijalle 14. Vähitellen Husqvarna-kuljettaja kuitenkin teki nousua ja tavoitti kärjen Carl´s Dinner -kivikossa. Siellä Jarvis siirtyi kärkeen, eikä enää luovuttanut kärkipaikkaa muille vaan ajoi viidenteen voittoonsa Erzbergissä, 44-vuotiaana.

- Tämä saattaa olla tärkein Erzbergin voitto urallani. Monet ihmiset puhuvat iästäni ja 44-vuotiaana minulla oli itsellänikin epäilyjä miten kuntoni kestäisi koko kisan ajan. Tiesin, että lähdön jälkeen minulla tulisi olemaan töitä edessäni, mutta alun nopeat osuudet eivät ole koskaan sopineet minulle. Kun pääsin Carl´s Dinneriin, rupesin saamaan edellä olevia kiinni. Se oli erilainen verratuna siihen kun kävelin sitä läpi ja olin fyysisesti kovilla, mutta se meni todella hyvin.  Pääsin keulilla ”Vihreään helvettiin”, mutta Manni (Lettenbichler) oli todella lähellä. Otin kaikki itsestäni irti sen jälkeen. On todella mahtavaa olla Erzbergin viisinkertainen voittaja, Jarvis kertoi.