Iso joukko suomalaisia myös EM-avaukseen
Tämän hetken tiedon mukaan kilpailuun on osallistumassa 18 suomalaista kuljettajaa, joten EM-sarja on nostanut huomattavasti suosiota kuljettajiemme keskuudessa.
Kovimpana nimenä listalta löytyy sarjan mestaruuden kaksi kertaa aiemmin voittanut Roni Nikander. Senior 3 –luokassa ajava Nikander lähtee siis hakemaan jo kolmatta Euroopan mestaruutta. Senioreiden 2 –luokassa Suomelta mukana on Eemeli Muraja.
Junior U20 –luokkaan Suomelta starttaa viisi kuljettajaa ja heistä ennakkoon kovinta vauhtia pitänee Joni Kaivolainen. Kaivolaisen lisäksi luokassa ajavat Eemil Helander, Antti Hänninen, Henri Partti ja Jesse Viljakainen. Juniorien isommassa luokassa ajaa puolestaan Jämsän kolmikko Eemil Pohjola, Mika Tamminen ja Matias Savo. Luokassa neljäntenä kuljettajana ajaa Aleksi Vilander.
Myös naisten luokassa meillä on vahva osanotto. 2012 EM-hopealle ajanut Marita Nyqvist on lähdössä jälleen mukaan ja seurakseen hän saa Sanna Kärkkäisen, Annamaria Karikuusen ja Jennifer Siekkisen. Veteraaneissa Suomen mainetta yllä pitävät Jaakko Karikuusi, Juha Puotsaari ja Sami Pöllänen.
Alustava lista suomalaisista kuljettajista
Helander Eemil, Junior U20
Hänninen Antti, Junior U20
Kaivolainen Joni, Junior U20
Karikuusi Annamaria, Woman
Karikuusi Jaakko, Veteran
Kärkkäinen Sanna, Woman
Muraja Eemeli, Senior 2
Nikander Roni, Senior 3
Nyqvist Marita, Woman
Partti Henri, Junior U20
Pohjola Eemil, Junior 2
Puotsaari Juha, Veteran
Pöllänen Sam,i Veteran
Savo Matias, Junior 2/3
Siekkinen Jenni, Woman
Tamminen Mika, Junior 2/3
Vilander Aleksi, Junior 2/3
Viljakainen Jesse, Junior U20
Koko enduron EM-sarjassa ajetaan tänä vuonna neljä kisaviikonloppua. Kauden toinen kilpailu ajetaan toukokuun viimeisenä viikonloppuna Kroatissa. Kolmas kisaviikonloppu kaasutellaan puolestaan Jämsässä 8.-9. elokuuta. Sarja päättyy Saksaan, jossa ajetaan kolmen päivän kilpailu 30.10 – 1.11.
Xracing