Iso joukko nuoria suomalaisia EM-semifinaaliin

Mikke Lindström oli viikonlopun paras nuori kuljettaja EM-karsinnassa.
Kuva
Jani Hovi
Mikke Lindström jatkoi hyviä suorituksiaan motocrossin nuorten EM-karsintasarjan alkulohkossa ja lunasti paikkansa semifinaaliin. Semifinaaliin paikan sai myös seitsemän muuta suomalaista kuljettajaa.

EMX85- ja EMX65 -luokkien Suomen lohkon (North Europe Zone) EM-karsintasarjan ensimmäinen vaihe saatiin päätökseen viikonloppuna Viron Pärnussa. Kahden osakilpailun mittaisen alkulohkon jälkeen luokkien 25 parasta kuljettajaa saivat paikan semifinaaliin, jossa mukana ovat Keski-Euroopan lohkon 25 parasta kuljettajaa. Liettuassa ajettavan semifinaalin jälkeen 25 parasta kuljettajaa pääsee Tšekin Loketissa MXGP:n yhteydessä ajettavaan finaaliin. Toiset 25 kuljettajaa finaaliin tulee Etelä-Euroopan kahden lohkon semifinaalin kautta.

EMX65-luokassa Virossa suomalaisista nopein kuljettaja oli jälleen Mikke Lindström, joka ajoi ensimmäisessä erässä neljänneksi ja toisessa yhdeksänneksi. Päivän totaalissa Lindström oli viides. Sami Oinonen oli puolestaan totaalin 13, Felix Lind 14, Daniel Wiik 20, Oliver Lind 26 ja Samuel Salovaara 31. Viron lisenssillä ajava, Suomessa asuva Laur Kallikorm oli puolestaan totaalin 21.

Luokan yhteispisteissä Lindström oli seitsemäs ja sai näin paikan semifinaaliin. Myös Lind (14.) Wiik (18.) sekä Oinonen (21.) nähdään semifinaalissa. Kallikorm oli puolestaan sarjassa 15, joten myös hän selvisi jatkoon.

Epäonnea 85-kuutioisissa

85-kuutioisissa Mauno Keskikallio oli suomalaisista ensimmäisessä erässä paras kuljettaja. Hän ajoi sijalle 14. Eeka Laaksonen sai hyvän startin ja oli ensimmäisen kurvin jälkeen neljäntenä. Valitettavasti edellä oleva kuljettaja kaatui Laaksosen eteen, eikä hän ehtinyt välttää osumaa, vaan kaatui myös itse. Laaksonen teki hyvää nousua ja oli viimeiselle kierrokselle lähdettäessä seitsemäntenä. Viimeisellä kierroksella Laaksosen takaiskunvaimennin pohjasi hypyn alatulossa ja nuorukainen kaatui rajusti jääden maahan makaamaan. Tuloksissa Laaksonen oli erässä 17. Jimi Marttila puolestaan keskeytti erän, koska hänen pyöränsä ei enää lähtenyt käymään toisella kierroksella sattuneen kaatumisen jälkeen.

Mauno Keskikallio. Kuva: IgorMX

Toinen erä oli kaikkien suomalaisten osalta epäonninen, eikä kolmikosta kukaan päässyt maaliin. Keskikallion pyörän eturattaaseen osui kivi sillä seurauksella, että eturatas meni rikki. Laaksonen puolestaan yritti ajaa ensimmäisessä erässä tapahtuneen kaatumisen jälkeen, mutta joutui tulemaan varikolle jo erän alussa kovien selkäkipujen takia. Marttilan epäonni jatkui jo lämmittelykierroksella, kun hänen pyöränsä takarengas meni puhki, joten erä jäi ajamatta. Luokan totaalissa Keskikallio oli 19, Laaksonen 22. ja Marttila 33.

Alkulohkon yhteispisteissä Marttila oli 17, Laaksonen 23. ja Keskikallio 24. Tämä tarkoitti sitä, että epäonnesta huolimatta koko kolmikko pääsi semifinaaliin.

EM-semifinaali ajetaan Liettuan Siauliaissa kesäkuun viimeisenä viikonloppuna. Siellä edellä mainitut suomalaiskuljettajat saavat vastaansa myös Viktor Leppälän, joka on ajanut Belgian lisenssillä Keski-Euroopan lohkossa.